Joulureseptit

Pellillinen mustikkapiirakkaa

Loppukesän tuuli leikittelee hiuksillani, kun kerään yötaivaan sinisiä pieniä marjoja sankooni. Mustikat ovat keränneet itseensä pohjolan lyhyen kesän ajan makeaa makua ja kerätessäni niitä, voin jo melkein maistaa herkullisen mustikkapiirakan maun suussani. Ja sitten. Silmänräpäyksessä riekonvalkea lumipeite on kuorruttanut tienoon ja luonto nukkuu rauhallisesti sen alla. Kauniit valot tuikkivat talojen pihalla ja sisällä kynttilät palavat …

Pellillinen mustikkapiirakkaa Lue lisää »

Joulun suklaahippukeksit

Varsinkin amerikassa joulupukille jätetään maitolasi ja keksi, jotta hän jaksaisi taivaltaa koko valtavan maapallon ympäri jakaen lahjoja. Esimerkiksi jouluelokuvissa ei juurikaan näy pipareita vaan isoja ja muhkeita keksejä. Nämä amerikkalaistyyliset keksit ovatkin mukavaa vaihtelua tavallisiin pipareihin ja päätin minäkin tällä kertaa sellaisia valmistaa. Jouluisalla maulla tietenkin! Käytin näissä ihan kaupan valmista piparimaustetta, josta keksi sai …

Joulun suklaahippukeksit Lue lisää »

Mehevät pätkismokkapalat

Syntisen suklaiset ja mehevät mokkapalat ovat talven lohturuokaa parhaimmillaan ja pätkis tuo näihin paloihin mukavan pienen mintun vivahteen.Ohjeeseen tulee rahkaa, joka tekee pohjasta kostean. Pohjaan tulee myös pussillinen Pätkistä, joka tekee siitä erityisen suklaisen. Lisäksi toinen pussillinen pätkistä ripotellaan piirakan päälle, jotta suklaata varmasti on tarpeeksi. Muuten ohjeeseen tulee perinteisiä mokkapalan aineksia. Rakastan suklaisia sattumia …

Mehevät pätkismokkapalat Lue lisää »

Joulun mehevät porkkanakuppikakut

Maukkaan mehevät joulun makuiset kuppikakut vievät kielen mennessään. Porkkana tuo näihin kuppikakkuihin ihanaa kosteutta ja raastettu appelsiinin kuori täyteläistä makua. Näitä voi tehdä jo hyvissä ajoin ennen joulua (esimerkiksi huhtikuussa niinkuin itse tein), koska ainakin jouluaaton kahvipöytään nämä ovat melko tuhteja syötäviä, kun maha yleensä tahtoo olla jo melko pullollaan kaikesta muustakin herkusta. Kuppikakkujen kuorrute …

Joulun mehevät porkkanakuppikakut Lue lisää »

Jouluinen pipari-karpalo-kuivakakku

Raikas ja jouluisa, ei niin kovin makea, kuivakakku. Sitä on tämä piparimausteella maustettu karpalokuivakakku. Karpalot antavat siihen oman pirskahduksensa, mutta halutessasi voit vaihtaa ne myös puolukoihin. Tämä kakku koostuu kaapin perusaineksista, joten kunhan vain pakastimesta löytyy lisäksi 2-3 dl marjoja pääset leivontahommiin. Pipari-karpalokuivakakku 200 g voita / leivontamargariinia2 dl sokeria3 kananmunaa3,5 dl vehnäjauhoja2 rkl piparkakkumaustetta2 …

Jouluinen pipari-karpalo-kuivakakku Lue lisää »

Helppo mukikakku mikrossa

Jotain makeaa tekisi mieli, mutta kaapista ei löydy mitään herkkua. Leipoakaan ei oikein ehtisi tai jaksaisi, jauhotkin on lopussa! Ei hätää, jos kaapistasi löytyy kananmuna, nutellaa ja kaakaojauhetta sekä ripaus suolaa saat pienen herkun samassa ajassa, kun odottelet kahvin tippumista. Jos vielä haluat mukikakkuusi pienen jouluisen vivahduksen, voit lisätä taikinaan lusikankärjellisen piparkakkumaustetta tai kanelia. Ohje …

Helppo mukikakku mikrossa Lue lisää »

Maksalaatikko

Kuuluuko maksalaatikko sinun joulupöytääsi? Maksalaatikko on oiva, ruokaisa arkiruoka, mutta sillä on paikkansa myös monen joulupöydässä muiden laatikkojen rinnalla. Mutta oletkos koskaan koittanut tehdä maksalaatikkoa itse? Se on yllättävän helppo tehdä ja ainesosat ovat perusaineita, joita löytyy useimmiten kaapeista jo valmiiksi. Laatikko hautuu itsekseen uunissa valmiiksi, joten alkuvalmistelujen jälkeen sinun ei tarvitse kuin odotella, että …

Maksalaatikko Lue lisää »

Piparipulla

Ihanan pehmoinen pulla ja täyteläisen makea pipari kohtaavat! Joulun piparipulla on melko täydellinen pullaksi. Makea, pehmeä, suussa sulava ja jouluisan makuinen sekä melko helppo tehdäkin. Ainakin jos ostat valmiin piparitaikinan, pääset melko helpolla. Piparipulla on juuri uunista tulleena parhainta kylmän maidon kanssa ja seuraavana päivänä / jäähdyttyään kahvipöydän mielikki. Sen voi syödä rullaten sitä auki …

Piparipulla Lue lisää »

Perinteinen joulupuuro

Jouluaattoaamun hämäränhyssyssä ensimmäinen hipsuttelee hiljaa villasukissaan keittiöön ja sytyttää pari kynttilää palamaan. Ulkona on pimeää ja talossa on hiljaista. Kattila on jo illalla nostettu valmiiksi pöydälle, koska jos yrittää olla hijaa, siinä yleensä epäonnistutaan ja kattilasta voi lähteä melkoisen mahtavia ääniä! Riisiä, vettä, maitoa ja sitten hämmennellään. Kaikessa rauhassa. Tunnelmasta nauttien. Joulupuuron ohje 2 dl …

Perinteinen joulupuuro Lue lisää »

Valkosuklaajuustokakku

Ah, juustokakun keksijän voisi palkita jollain hienolla palkinnolla. Ai miksikö? No juurikin siksi, koska juustokakussa yhdistyvät kaikki helpon leivonnan ainekset. Helppouden lisäksi juustokakut ovat nopeita, helposti muokattavia ja älyttömän hyviä. Tämä pikainen valkosuklaakakku sopii kahvipöytään pienelle seurueelle. Kakusta saa noin 8 palaa. Huomioiden sen, että kakku on todella makeaa, eikä sitä kovin isoa palaa voi …

Valkosuklaajuustokakku Lue lisää »