itse tehtyä

Joulun taikaa paketointipöydän äärellä: idea lahjojen kauniiseen paketointiin

Joulu on lahjojen antamisen aikaa, ja jokainen meistä haluaa ilahduttaa läheisiään kauniisti paketoiduilla yllätyksillä. Lahjan sisältö on toki tärkeää, mutta yhtä lailla merkitystä on sillä, miten lahja on kääritty ja koristeltu. Kauniisti paketoitu lahja tuo esiin sen erityisyyden ja tekee lahjan avaamisesta vieläkin jännittävämmän hetken. Joululahjojen paketointi onkin yksi koko vuoden lempparipuuhistani! On niin ihanaa […]

Joulun taikaa paketointipöydän äärellä: idea lahjojen kauniiseen paketointiin Read More »

Sokerimaalauksesta joulukortti – helppo idea jouluisaan tervehdykseen

Tytär opetti minua tekemään sokeritaidetta. En ollut koskaan ennen kuullutkaan sellaisesta, mutta sehän olikin todella hauskaa puuhaa ja ajattelin heti joulua. Sokerimaalauksista saa nimittäin tehtyä hienoa, hieman erilaisia joulukortteja. Sokerimaalaus onnistuu myös lasten kanssa, joten kun maalauksessa tarvittavat aineet on valmisteltu, tulee kerralla paljon persoonallisia korttipohjia.Sokerimaalaus on helppoa, eikä siihen tarvita kuin muutama tarvike, joita

Sokerimaalauksesta joulukortti – helppo idea jouluisaan tervehdykseen Read More »

Käpykoriste

Joko olen kertonut useita kertoja, että luonnonmateriaalit ovat lemppareitani askarteluissa? Onko sinunkin?Ja käpy on luonnonmateriaalista paras, minun mielestäni. Entä sinun?Tällä kertaa purin (en kuitenkaan purrut niinkuin koira, vaan ihan käsillä… hmm) kävyn osiin ja käytin sen suomuja valmistaessani suloista käpykoristetta, jonka voi laittaa esimerkiksi kuusen oksalle roikkumaan. Näitä on hauska näperrellä ja tehdä vaikka koko

Käpykoriste Read More »

Tee itse kynäteline

Sarjassamme helpot askarteluideat on tällä kertaa vuorossa kynäteline. Meillä on paljon kyniä, siis tooosi paaaljon. Rakastan kyniä ja saman rakkauden olen tainnut siirtää perintönä myös lapsilleni. Kynäpenaaleita löytyy useampia, mutta nyt kun myös nuorempi on aloittanut ihan oikean koulutaipaleen, täytyy myös koulupöydällä olla tietysti myös asianmukainen kynäteline. Näitä kynätelineitä on ihana askarrella myös lahjaksi muille

Tee itse kynäteline Read More »

Joulun suklaahippukeksit

Varsinkin amerikassa joulupukille jätetään maitolasi ja keksi, jotta hän jaksaisi taivaltaa koko valtavan maapallon ympäri jakaen lahjoja. Esimerkiksi jouluelokuvissa ei juurikaan näy pipareita vaan isoja ja muhkeita keksejä. Nämä amerikkalaistyyliset keksit ovatkin mukavaa vaihtelua tavallisiin pipareihin ja päätin minäkin tällä kertaa sellaisia valmistaa. Jouluisalla maulla tietenkin! Käytin näissä ihan kaupan valmista piparimaustetta, josta keksi sai

Joulun suklaahippukeksit Read More »

Taittele paperipussi

Joululahjat on mukavampi antaa saajille, kun ne on paketoitu kauniisti. Jos lahja on hankalan mallinen paketoitavaksi, on paperipussi oiva vaihtoehto paketiksi. Tai jos olet askartelemassa jollekin läheisellesi joulukalenteria, voi olla mukava, että luukut ovat samanlaisia paperipussukoita. Mutta voi ei, eikö sinulta löydy kaupan valmiita lahjapusseja? Ei hätää, jos kotoasi löytyy paperia ja teippiä, saat paketin

Taittele paperipussi Read More »

Tee itse helpot kierrekynttilät

Helpot askarteluohjeet on best ja niiden parissa jatketaan tälläkin kertaa. Vuorossa on kierrekynttilät, joita varten metsästin kynttilöitä useammastakin pikkukaupunkimme kaupasta. Tarvitset kierrekynttilöihin siis parafiinista valmistettuja kynttilöitä, steariinista tehdyt eivät taivu. Niitä kannattaa varata useampi kappale kieputeltavaksi, koska nämä ovat hyvin helppoja ja nopeita valmistaa ja teet näitä kerralla nopeasti useita.Jos kotoasi löytyy pitkiä kynttilöitä etkä

Tee itse helpot kierrekynttilät Read More »

Saunatuoksu joulusaunaan koivunlehdistä

Jouluaatto. Täynnä vilinää ja vilskettä, lasten riemunkiljahduksia, jännityksen aiheuttamaa sähellystä, iloa, riemua! Välillä on mukava päästä hetkeksi rauhoittumaan ja mikä olisi siihen parempi paikka kuin joulusauna. Saunassa saat huokaista ja pääset kunnolla uppoutumaan joulun tunnelmaan. On olemassa paljon erilaisia saunatuoksuja ja myös jouluisia tuoksuja löytyy, mutta jotenkin joulusaunaan sopii aivan erityisen hyvin pieni muisto kesästä

Saunatuoksu joulusaunaan koivunlehdistä Read More »

Ihanan helpot marmoroidut kynttilät

Rakastan helppoja askarteluohjeita ja marmoroidut kynttilät kuuluvat ehdottomasti siihen kategoriaan. Tähän työhön tarvitset vain steariinikynttilöitä ja tulta. Esimerkiksi parafiinikynttilöillä marmorointi ei onnistu, koska kynttilä alkaa sulaa ja muuttaa muotoaan, kun sitä liekitetään. Kynttilät saisivat myös mieluusti olla vaaleita, jotta marmorointi näkyy kunnolla. Itse käytin valkoisia kynttilöitä, mutta mikäpä estää testaamasta marmorointia muunkin värisiin kynttilöihin. DIY

Ihanan helpot marmoroidut kynttilät Read More »

Taittele paperista lahjarasia

Joulun aika on täydellistä lahjojen antamisen aikaa. Joskus lahja on pieni tai hankalan muotoinen, jolloin se on kiva laittaa pieneen persoonalliseen rasiaan. Lahjarasia on yllättävän helppoa taitella ihan tavallisesta paperista. On hauska katsoa miten taittelemalla paperia eri kulmista ja välillä aukomalla taitoksia, siitä alkaa pikku hiljaa muodostumaan rasia. Taiteltavan paperin tulee olla neliön muotoinen. Saat

Taittele paperista lahjarasia Read More »