Joulun taikaa paketointipöydän äärellä: idea lahjojen kauniiseen paketointiin

Joulu on lahjojen antamisen aikaa, ja jokainen meistä haluaa ilahduttaa läheisiään kauniisti paketoiduilla yllätyksillä. Lahjan sisältö on toki tärkeää, mutta yhtä lailla merkitystä on sillä, miten lahja on kääritty ja koristeltu. Kauniisti paketoitu lahja tuo esiin sen erityisyyden ja tekee lahjan avaamisesta vieläkin jännittävämmän hetken.

Joululahjojen paketointi onkin yksi koko vuoden lempparipuuhistani! On niin ihanaa asettua lahjojen ja paperien keskelle ja piilotella yllätyksiä erilaisiin kääreisiin. Taustalla soi joululaulut, talo on muuten hiljainen, koska tämähän tapahtuu yleensä lasten nukkumaanmenoajan jälkeen ja kupissa höyryää lämmitä glögiä.
Yleensä ihan tavallinen paketointi on riittävä, mutta joskus paketin muoto tai muut seikat melkein vaativat, että pakettiin olisi kiva lisätä jotain ekstaa.

Näytän sinulle tänään yksinkertaisen ja nopean koristuksen pakettiisi. Itseasiassa samaa ohjetta käytetään joulun aikaan muuallakin ja näin jälkeenpäin mietin, että miksi tämä ei olekaan tullut aiemmin mieleen! Pakettikoriste tehdään nimittäin samalla tavoin kuin perinteinen joulutortun taittelu.

Lahjan paketointi-idea – Nopea ja helppo koriste kruunaa paketin

  1. Ota neliön muotoinen pala paketointipaperia. Voit itse määritellä koon, mutta noin 10 x 10 cm tekee oikean joulutortun kokoisen koristeen. Jos sinulla on pieni neliön muotoinen paketti, on kiva, että koriste tulee koko yhden sivun alueelle, mutta isompaan pakettiin voivat söpöt pienet koristeet olla kivoja.
  2. Taita paperi vastakkaisilta kulmilta ja avaa taitokset.
  3. Lisää paperin keskelle kaksipuoleista teippiä tai kaksipuoleisia tarraneliöitä.
  4. Taitteile paperin joka toinen kulma keskelle – aivan kuin taittelisit joulutorttua.
  5. Kiinnitä koriste pakettiin kaksipuoleisella teipillä.

Koristetta voi käyttää myös joulukortissa koristeena, joululahjapussin koristeena tavallisen ruusukkeen sijasta tai sillä niillä voi koristella taloa muutenkin.

Tähän koristeeseen sopii hyvin niin yksivärinen kuin koristeltukin paperi ja se voi olla ihan tavallista lahjan paketointipaperia, vaikka sitä samaa jolla olet jo paketoinut pakettisi. Mutta paperi voi olla myös piirustuspaperia tai vaikka sanomalehteä tai ihan mitä vain paperia.

Olen nyt jotenkin todella innoissani tästä ideasta ja en voi ymmärtää, miten en ole huomannut, että tätä joulutortun taittelu-ohjetta voi käyttää myös paperiin… Ja tämä sopii joululahjojen paketointiin kuin nenä päähän 🙂

Samaa ohjetta voi toki hyödyntää käyttäen paperin tilalla huopaa ja lisätä se vaikka nukketaloon ”oikeaksi” nukketalon asukkaiden joulutortuksi, silloin täytyy vain keksiä jotain tortun hilloksi.

Joululahjojen paketoinnissa vain mielikuvitus on rajana, mutta valitettavan usein tulee tehtyä vain ”ihan tavallisia” paketteja. Toki erilaiset, hienot paperit ja lahjapussukat eivät välttämättä kaipaakaan yllensä enää minkäänlaista koristautumista, vaan tulevat parhaiten oikeuksiinsa yksinkertaisilla lisukkeilla. Mutta yksinkertainen pakettipaperi piristyy kivasti tällaisella mukavalla pikku lisällä. Saat myös vähän vaihtelua kuusen alle, jos muuten käytät paketeissa samaa paperia, saat niihin pientä vaihtelua kun käytät koristeluissa eri paperia.

Mukavia paketointihetkiä,
toivottelee Tiina

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *