Tiina

Jouluinen bostonkakku

En yleensä ole kovin kova kehuskelemaan omilla saavutuksillani, mutta leipominen on sellainen asia, jossa onnistun yleensä aina. Ja olen siitä huumorimielellä muille kuittaillutkin. Ruoanlaitossa sitten asiat ovat hyvinkin toisin, kerran tein mm. sellaista kalakeittoa, jota ei edes – muuten kaikkiruokainen – koirakaan suostunut syömään. En siis ihmettele myöskään, kun hoito- ja eskaritätit aina kehuskelevat, kuinka […]

Jouluinen bostonkakku Read More »

Piparimuottilyhty

Mietiskelin jokin aika sitten blogissani, että voisikohan piparimuotit laittaa isoon lasipurkkiin valojen kera esille. Muotit on mielestäni ihan kauniin näköisiä, niin niiden avullahan voisi vähän sisustaakin. Ajattelin vain, että pitää käydä ostamassa iso lasipurkki ja valot. Asia sitten vähän jäi, koska ei ole tullut käytyä kovin ahkerasti kaupoissa viime aikoina. Tänään muistin kuitenkin, että onhan

Piparimuottilyhty Read More »

Kirje joulupukille

Isänpäivän iltana päätimme lasten kanssa, että nyt on joulupukin kirjeet valmiina. Pitkäänhän ne odottelivatkin jo jääkaapin ovessa ja pojan lista sai lisäyksiä niin paljon, että paperi meinasi lopulta loppua kesken. Lapset halusivat viedä tontulle myös piparit kirjeenhakupalkaksi ja niin me veimme kirjeet illan hämyssä ulos. Merkiksi laitoimme vielä lyhtyyn kynttilän palamaan, että tontut varmasti löytävät

Kirje joulupukille Read More »

Joululista

Ingrit Joulunurkkaus-blogista haastoi minut vastaamaan jouluisiin kysymyksiin ja kyllähän tässä keittiöremontin keskellä yhteen jouluisaan kyselyyn ehtii vastaamaan 😉Kiitos siis haasteesta Ingrit! Viisi sanaa, jotka tulevat mieleen kun kuulet sanan ”joulu”?Tähän käytin tätä ”ihan ensimmäinen asia mikä tulee mieleen”-taktiikkaa ja ensimmäiset viisi asiaa olivat – piparit– lahjat– joulukuusi– joulupukki– kynttilätHuomaakohan näistä vastauksista, että talossa on vielä

Joululista Read More »

Paraisten piparkakut

Kyllä nyt on jo aika tehdä piparitaikinaa, eikös? Itselläni on äidiltäni aikoinaan saatu Paraisten piparkakkujen ohje. Paraisten piparkakut 250 g voita100 g siirappia200 g sokeriareilu 2 tl piparkakkumaustetta + 2 tl kanelia½ tl suolaa2 kananmunaa1 tl soodaa1½ tl leivinjauhetta½ kg vehnäjauhojaLaita voi kattilaan ja levy päälle, ei ihan täysille. Lisää siirappi ja sokeri.Kiehauta – katso

Paraisten piparkakut Read More »

Ensilumi

Viime yönä heräsin keskellä yötä enkä saanut enää unta. No, käytin tilaisuuden hyödykseni ja lueskelin joulukirjaa nautiskellen hiljaisesta hetkestä. Tänään iltapäivällä meinasi sitten iskeä väsy. Vettä satoi melkein koko päivän vaikka säätiedotus lupasi lunta. Pojalla on hieman nuhaa, joten keittelin lämmintä glögiä, jota joimme jouluvalojen loisteessa. Glitteriliimalla koristellut kävyt loistivat kauniisti hämärässä. Lapset eivät halunneet

Ensilumi Read More »

Shamppanjalasi kädessä, takana sisustustikkaat joissa lyhtyjä ja käpykranssi

Helpot Käpyaskartelut

Pidän luonnon materiaaleista kaikenlaisessa askartelussa ja yksi lempparini on käpy. Joka syksy kerään ihan vain varalta käpyjä talteen, jos keksisin niistä askarreltavaa. Kerran on nimittäin käynyt niin, että yritin lopulta kaivella niitä käpyjä lumen alta, kun inspiraatio iski. Viime viikonloppuna otin lapset mukaan askarteluhommiin ja koristelimme käpyjä kimalleliimalla. Sen jälkeen kiinnitimme kävyt rautalankaan ihan vain

Helpot Käpyaskartelut Read More »

Kanelitesti

Yhden naisen testiryhmä testasi lähi-Prismasta löytämänsä eri Kanelit. Kaneli on lempimausteeni, vaikka se ei sieltä terveellisimmästä päästä valitettavasti olekaan. Sen käyttöä pitäisi siis pyrkiä hillitsemään, mutta varsinkin joulun aikaan kanelia kuluu. Vuosien saatossa olen kuitenkin huomannut, että eri kanelit maistuvat hyvin erilaisille. Päätin siis testata mikä on lempparini. Prismasta löytyi tällä kertaa neljää erilaista kanelia

Kanelitesti Read More »

Kanervakranssi

100 yötä jouluaattoon ja tekaisin sen kunniaksi syksyiset kanerva-kuusikranssit, kaksi siksi, koska ulkoseinässämme on jo valmiina kaksi naulaa 🙂 Myöhemmin talvella on tarkoitus tehdä tuuheammat kuusikranssit, mutta nyt syksyllä laitoin näihin vielä hieman muistoja kesästä kukkien muodossa, vaikkakin ihan syyskukkiahan nämä kanervat/callunat ovatkin. Kranssien tekoon tarvitset kanervia/callunoita kuusen oksiarautalankaakranssipohjan (tekaisin sellaisen takapihan pajuista ja rautalangasta)hanskat

Kanervakranssi Read More »

Jouluiset mokkapalat

Kaipasin jo vähän joulun makuja tähän viikonloppuun ja päätin muokata mokkapalaohjettani hieman. Isoa muutosta ei tarvitse, jotta mokkapaloihin saa jouluisen vivahteen. Minulla kävi myös niin, että maito oli päässyt vähiin ja teinkin pohjan käyttäen maidon sijasta kahvia! Jouluiset mokkapalat 4 kananmunaa3 dl sokeria5 dl vehnäjauhoja3 rkl kaakaojauhetta (itse käytin leivontakaakaota, mutta joskus olen tehnyt myös

Jouluiset mokkapalat Read More »

×