Kaipasin jo vähän joulun makuja tähän viikonloppuun ja päätin muokata mokkapalaohjettani hieman.
Jouluiset mokkapalat
4 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (itse käytin leivontakaakaota, mutta joskus olen tehnyt myös ”tavallisella”)
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl piparkakkumaustetta
2 dl maitoa / kahvia
200 g voisulaa
Täyte
50 g voisulaa
0,75 dl vahvaa kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
300 g tomusokeria
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (minulla on jäänyt jostain nuoruudesta päähäni, että vatkata täytyy 10 min ja niinpä katson ajan kellosta – täten noin puolessa välin vaahdotusta laitan uunin lämpenemään 200 asteeseen)
Yhdistä kuivat aineet (jauhot, kaakao, leivinjauhe, vaniljasokeri, piparkakkumauste).
Lisää muna-sokerivaahtoon kuivat ainet (siivilän läpi) ja maito/kahvi vuorotellen, varovasti vatkaten.
Lopuksi lisää sulatettu voi ja sekoita seos esim. nuolijalla tai sähkövatkaimella hyvin varovasti.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200 asteessa 15 min.
Kokeile taikinan kypsyys (tuli)tikulla, jos tikkuun jää taikinaa anna vielä olla uunissa.
Aloita täytteen valmistus keittämällä kahvi ja sulattamalla voi.
Kun kahvi on hieman jäähtynyt sekoita se voin sekaan.
Lisää kahvi-voiseokseen vaniljasokeri ja kaakaojauhe.
Sen jälkeen ala lisäämään tomusokeria siivilän läpi.
Itse laitan tomusokeria hieman summassa – massa on sopivan paksua, kun arvelet, että se ei enää valu pohjan päältä pois.
Vajaa paketillinen (500 g) tomusokeria siis menee.
Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja koristele esimerkiksi nomparelleilla, kookoslastuilla tai vaikka joulun mauilla – mantelirouheella, karpaloilla ym.
Leipoessani aloin ottamaan uutta maitopurkkia jääkaapista, kun huomasinkin sen olevan jogurttipurkki. Maitoa oli ollut vanhassa purkissa vain puoli desiä, joten pääsin testaamaan millainen pohja tulee, kun nesteenä käyttääkin maidon sijaan kahvia. Ja voin kyllä suositella, oikein hyvä tuli!
Illalla lapset halusivat vielä tunnelmoida saunan jälkeen. Vaihdoimme tänään järjestystä ja muistimme tunnelmavalot olohuoneen nurkasta. Laitoimme verhot kiinni, kaivelimme kaapista talo-kynttilälyhdyt ja laitoimme pitkästä aikaa ne tunnelmavalot päälle. Illalla mokkapalat olivat vielä paremmin maustuneet ja jouluiset maut tulivat sieltä mukavasti esille.
Jokos teillä on kynttiläkausi aloitettu?
-Tiina
Todellakin kynttilät on kaivettu esiin ja fiilistelty pimeneviä iltoja! ❤️
Mennään kohti joulua!❤️
Pimenevät illat on kyllä syksyssä parasta ja kynttilöillä saa niin helposti luotua ihanan tunnelman 🙂
Joulua kohti! ❤