Pssst! Tässä jutussa on mukana affiliate-linkkejä ja tunnistat ne *-merkistä. Se tarkoittaa, että ostaessasi jotain linkin kautta, et maksa ostoksistasi ylimääräistä, mutta minä saan pienen provision. Kiitos kun tuet joulujuttuja-sivustoa tällä tavoin ❤️
Odotatko sinä jo joulua? Ja haluat fiilistellä sitä mahdollisimman paljon? Silloin suosittelen sinua ottamaan esille oman muisti- tai päiväkirjasi ja kirjoittamaan ylös ihania jouluisia juttuja. Joulupäiväkirjan voi avata vasta silloin, kun ulkona on hämärää, sytyttelet kynttilöitä ja lämmittelet glögiä vuoden lähetessä loppuaan. Tai jos olet jouluihminen niinkuin minä, voi joulua pohtia, miettiä, suunnitella ja ideoida vaikka heti tammikuusta alkaen.
Omien ajatusten äärelle on muutenkin tärkeä pysähtyä ja esimerkiksi aamusivut ovat olleet itselläni käytössä säännöllisesti jo kuukausia. Aamusivuilla on monia hyviä hyötyjä ja voin suositella sitä kaikille. Voit lukea lisää aamusivuista ja sen hyödyistä esimerkiksi luovallamatkalla.fi-blogista.
Joulusta kirjoittaminen voi olla yhtä aikaa hoivaavaa, luovaa ja inpsiroivaa – pieni hengähdys arjen keskellä tai luovuuden purskahdus, josta seuraa innostunutta odotusta tai puuhailua. Tässä blogikirjoituksessa jaan ideoita ja kysymyksiä, jotka auttavat sinua sukeltamaan joulun tunnelmaan ja kirjoittamaan omaan joulupäiväkirjaasi tai joulu journaliisi – en oikein tiedä, miten tuo sana olisi parhain suomentaa vai käytetäänkö englanninkielestä lainattua sanaa.
Olitpa sitten kokenut kirjoittaja tai vasta-alkaja, toivon sinun löytävän jotain, joka sytyttää sisäisen kirjailijasi – mutta muista tärkein sääntö! Ei sääntöjä 🤭 Älä mieti oikeinkirjoitusta, mitä muut sinusta ajattelevat, onko tässä järkeä tai mitään muutakaan, vaan anna kirjoitusten tulla paperille ja nauti joulun tunnelmasta.

Alla on lueteltu 30 ideaa jouluisen päiväkirjan kirjoittamiseen. Sinun ei tarvitse kirjoittaa jokaisesta, vaan valitse vain ne, jotka tuntuvat itsellesi sopivilta 😊
Ideoita joulupäiväkirjan kirjoittamiseen
- Mikä tekee joulusta sinulle erityisen?
- Mikä oli parasta lapsuutesi jouluissa?
- Miltä tämän hetken elämä tuntuu, jos pysähdyt kuuntelemaan itseäsi? Vaikuttaako se joulunviettoon?
- Miten hemmottelet itseäsi joulun alla?
- Miten voisit luoda itsellesi enemmän tilaa hengittää joulun alla?
- Mitkä kolme asiaa ovat tuoneet sinulle iloa tänä vuonna?
- Mikä oli hauskin / ihanin muisto edellisestä joulunajasta?
- Kuka on tullut elämääsi ja jolle haluat antaa joululahjan?
- Mikä on paras joululahja, minkä olet antanut?
- Mikä on paras joululahja, minkä olet saanut?
Kirjoitusideoita joulupäiväkirjaan
- Mikä joulussa herättää sinussa hyviä muistoja?
- Miltä unelmiesi joulukoti näyttää?
- Mitkä tuoksut, äänet tai värit tuovat sinulle joulun tunteen?
- Millainen olisi täydellinen jouluaamusi? Tai koko jouluaattopäiväsi?
- Mitä perinteitä haluat vaalia — ja mitä uusia haluaisit luoda?
- Oletko muuttunut – onko joulussasi jotain, mikä voisi muuttua, jotta se olisi enemmän näköisesi?
- Mikä on lempi-jouluelokuvasi? Miksi?
- Mistä et pidä joulussa?
- Miten voisit olla itsellesi lempeämpi joulusesonkina?
- Miten voisit huomioida muita paremmin joulun alla?
Joulu-journalin ideat
- Mikä aiheuttaa sinulle stressiä joulun aikaan?
- Tuottaako joulu sinulle surua tai ahdistusta, miksi?
- Jos saisit viettää joulun kenen kanssa vain (elävän tai kuolleen) kuka se olisi?
- Mikä on paras jouluajan aktiviteetti?
- Mikä olisi ihanin jouluihme, jos ihan mitä vain voisi tapahtua?
- Miten joulunviettosi on muuttunut vuosien varrella?
- Missä hetkessä tunnet joulun taian kaikista parhaiten?
- Jos voisit kiteyttää joulusi yhteen sanaan, mikä se olisi?
- Oletko ympärivuotinen jouluttaja vai haluatko viettää sitä joulua vain joulun alla?
- Haluatko lähettää joulukortteja tänä vuonna – mitä ne sinulle merkitsevät?
Mukavia kirjoitushetkiä! ❤️
Terkuin Tiina
