Kävyt

Pidän luonnon materiaaleista kaikenlaisessa askartelussa ja yksi lempparini on käpy. Joka syksy kerään ihan vain varalta käpyjä talteen, jos keksisin niistä askarreltavaa. Kerran on nimittäin käynyt niin, että yritin lopulta kaivella niitä käpyjä lumen alta, kun inspiraatio iski.

Viime viikonloppuna otin lapset mukaan askarteluhommiin ja koristelimme käpyjä kimalleliimalla. Sen jälkeen kiinnitimme kävyt rautalankaan ihan vain pyöräyttämällä lankaa käpyjen keskeltä. Sitten tytär sai päättää mihin tämä hauska ja yksikertaisuudessaan nätti koriste pääsee esille ja sehän päätyi keskelle ulko-oveamme.

Olen tainnut ennenkin mainita käpykranssista, josta pidin todella paljon. Maalasin sen valkoiseksi, jotta se sopisi hyvin parvekkeemme värimaisemaan. Parvekkeella ollessaan kävyt pikkuhiljaa tippuivat yksi kerrallaan pois ilmankosteuden ansiosta. Jonkin reissun jälkeen käpyjä oli pudonnut niin paljon, että lopulta hävitin kranssin. Kuvassa juhlin silmieni laserleikkausta skumppalasin kera:

Taisi olla vanha Taika-lehti, jonka löysin kirjastosta ja sieltä löysin myös mukavia käpyaskarteluja, joita tekisi mieli kokeilla.

Käpytonttuja
Käpyhiiriä, – kortteja ja -enkeleitä

Ihania askarteluhetkiä käpyjen parissa!

t. Tiina

2 ajatusta aiheesta “Kävyt”

  1. Kävyt on ihania! Mä keräsin männynkäpyjä kesällä myös talteen joulua varten, jos sattuu iskemään askarteluvaihde päälle (mitä ei usein tapahdu). Kävyt on tosin kauniita ihan sellaisenaankin vaikka kulhossa. Toi ovessa riippuva rautalanka hässäkkä on söpö! Taidan kopioida idean meillekin 🙂

    1. Niin onkin, itsekin käytän käpyjä ihan sellaisenaan sisustuselementteinä. Ja idea on kopioitavissa aivan vapaasti 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *