Tiina

Kävyt

Pidän luonnon materiaaleista kaikenlaisessa askartelussa ja yksi lempparini on käpy. Joka syksy kerään ihan vain varalta käpyjä talteen, jos keksisin niistä askarreltavaa. Kerran on nimittäin käynyt niin, että yritin lopulta kaivella niitä käpyjä lumen alta, kun inspiraatio iski. Viime viikonloppuna otin lapset mukaan askarteluhommiin ja koristelimme käpyjä kimalleliimalla. Sen jälkeen kiinnitimme kävyt rautalankaan ihan vain […]

Kävyt Read More »

Kanelitesti

Yhden naisen testiryhmä testasi lähi-Prismasta löytämänsä eri Kanelit. Kaneli on lempimausteeni, vaikka se ei sieltä terveellisimmästä päästä valitettavasti olekaan. Sen käyttöä pitäisi siis pyrkiä hillitsemään, mutta varsinkin joulun aikaan kanelia kuluu. Vuosien saatossa olen kuitenkin huomannut, että eri kanelit maistuvat hyvin erilaisille. Päätin siis testata mikä on lempparini. Prismasta löytyi tällä kertaa neljää erilaista kanelia

Kanelitesti Read More »

Kanervakranssi

100 yötä jouluaattoon ja tekaisin sen kunniaksi syksyiset kanerva-kuusikranssit, kaksi siksi, koska ulkoseinässämme on jo valmiina kaksi naulaa 🙂 Myöhemmin talvella on tarkoitus tehdä tuuheammat kuusikranssit, mutta nyt syksyllä laitoin näihin vielä hieman muistoja kesästä kukkien muodossa, vaikkakin ihan syyskukkiahan nämä kanervat/callunat ovatkin. Kranssien tekoon tarvitset kanervia/callunoita kuusen oksiarautalankaakranssipohjan (tekaisin sellaisen takapihan pajuista ja rautalangasta)hanskat

Kanervakranssi Read More »

Jouluiset mokkapalat

Kaipasin jo vähän joulun makuja tähän viikonloppuun ja päätin muokata mokkapalaohjettani hieman. Jouluiset mokkapalat 4 kananmunaa3 dl sokeria5 dl vehnäjauhoja3 rkl kaakaojauhetta (itse käytin leivontakaakaota, mutta joskus olen tehnyt myös ”tavallisella”)3 tl leivinjauhetta2 tl vaniljasokeria2 tl piparkakkumaustetta2 dl maitoa / kahvia200 g voisulaa Täyte50 g voisulaa0,75 dl vahvaa kahvia2 rkl kaakaojauhetta2 tl vaniljasokeria300 g tomusokeria

Jouluiset mokkapalat Read More »

Joulusauna

Kävin viimeviikonloppuna vanhempieni pihasaunassa saunomassa ja tuli hieman jouluinen fiilis siellä kynttilän hämärässä valossa kylpiessä. Tällä kertaa siis kerron vähän meidän jouluaaton saunomisesta. Aamulla mietitään missä järjestyksessä tänä vuonna. Onko joulusauna ennen jouluruokaa ja miten Joulupukin tulo vaikuttaa aikatauluihin. Täydellä vatsalla ei tee oikein mieli saunoa, mutta nälkä kuitenkin ehtii tulla. Onneksi jouluna saa syödä

Joulusauna Read More »

Joulukalenterisuunnitelmia

Hyvin suunnitelu – puoliksi tehty. Nyt kun lapset ovat vielä suht pieniä, teen heille vielä tänä jouluna itse joulukalenterin. Ehkä he hommaavat vielä jotkin suklaakalenterit lisäksi, mutta teen kuitenkin. Mutta mitä keksiä joulukalenteriluukkuihin? Mitään krääsää en halua antaa ja olemme arjessa muutenkin melko aktiivisia, niin luukkuja oli melko haastavaa keksiä. Edelleen jäi muutama kohta auki.

Joulukalenterisuunnitelmia Read More »

4 kk jouluun!

Neljän kuukauden päästä on jo jouluaatto! Päivät lyhenevät ja jopa minä jaksan pikkuhiljaa valvoa niin pitkään, että saan nautiskella hämärtyvistä illoista. Kauppoihin alkaa pikkuhiljaa saapua jouluisia juttuja. Sunnuntaina ihastelimme tyttären kanssa Tokmannin kynttilähyllyä Ja ensimmäiset kuumat glögikupilliset on juotu jo. Poika kyseli mantelilastujen ja rusinoiden perään, mutta niitä ei vielä ensimmäiseen satsiin ollut mistä laittaa.

4 kk jouluun! Read More »

Helppo askarteluvinkki – Lumihiutaleita kynttilöissä

Jos kotoasi löytyy yksinkertaisia yksivärisiä kynttilöitä – tässä sinulle helppo askarteluidea, jolla saat kynttilöistäsi näyttävämpiä koristeita. Tätä ideaa voi käyttää esimerkiksi tilanteissa, joissa tarvitset jotain pientä viemistä mennessäsi. Tarvitset siis vain yksivärisen kynttilän, silkkipaperia, terävät sakset, palan leivinpaperia sekä silitysraudan. Löysin tämän ohjeen Kristiina Töylin kirjasta Leikkaa paperitähtiä. Valitse ensin kynttilä. Suosittelen isohkoa pöytäkynttilää, jotta

Helppo askarteluvinkki – Lumihiutaleita kynttilöissä Read More »

Höyhenkranssi

Muuan vuosi sitten ostin tarvikkeet ihanaa valkoista höyhenkranssia varten, mutta en jostain syystä saanut koskaan aikaiseksi valmistaa itse kranssia. Ehkä kokemukseni käpykranssin kanssa masensi. Keräsin nimittäin kasan käpyjä, liimasin ne kranssipohjaan ja maalasin valkoiseksi. Se oli niin kaunis! Tein vain sen virheen, että sijoitin kranssin parvekkeelle, jossa nämä luonnon materiaalit (kävyt) alkoivat elää ja tippuivat

Höyhenkranssi Read More »

Joulun Bucket List

Suunnittelin vähän tulevaa joulua. En ole kova stressaamaan asioista, eikä joulu ole poikkeus. Mutta tänä vuonna aion keskittyä nauttimaan hetkistä – lasten ilosta, takkatulen loimusta, lämpimästä glögikupista, pakkasen huurruttamista puista… En aio juosta joulua ohitse, vaan oikeasti keskittyä siihen. Minulla on tapana innostua asioista liikaa, täpinöissäni odotan jotain ja unohdan nauttia matkasta, vaikka varsinkin joulusta

Joulun Bucket List Read More »