Pihan koristelua jääkuvioin

Luonto on antanut viime viikkojen aikana parastaan. On ollut niin kaunista, että olen vain ihastellut puiden oksia, jotka luontoäiti on kuorruttanut paksulla kerroksella höttölunta. Vähän väliä olen kaivellut kameran esille ja napsinut uusia ja taas uusia kuvia puista ja lumesta.

Tämän joulun viimeinen esillä ollut koriste oli purkki, jossa olivat jouluvalot ja piparimuotteja. Ajattelin nekin laittaa jo pois, kunnes muistin että taisin nähdä joskus jossain vinkin siitä, kuinka piparimuottien avulla voisi tehdä myös jääkoristeita ulos. Löysinkin jutun Meillakotona.fi:stä. Ja eiku tuumasta toimeen.

Jääkoristeet piparimuottien avulla

Tarvitset:
piparimuotteja
jonkin vettä kestävän alustan missä on reunat, esimerkiksi tarjotin
vettä
narua
pakkasta

Sommittele piparimuotteja tarjottimelle. Leikkaa pilleistä pätkiä (ja mietin, että olisiko tässä voinut käyttää vaikka pieniä oksanpaloja, mutta en muistanut testata) ja kiinnitä ne pystyyn piparimuotin sisälle, siihen kohtaan mihin haluat narun myöhemmin tulevan. Itse käytin ihan tavallista teippiä, jonka kieräytin rullalle, toisessa ohjeessa oli käytetty kuumaliimaa. En uskaltanut itse alkaa sen kanssa sotkemaan, jos se olisi pilannut tarjottimen pinnan…

Kun kaikki on valmista kiikuta tarjotin ulos tasaiselle alustalle. On huomattavasti helpompi kaataa vesi siinä vaiheessa, kun sitä ei tarvitse enää lähteä sitten siirtelemään mihinkään. Kaadoin vettä niin paljon kuin sitä vain tarjottimelle mahtui, jääkuvioista tuli vajaan sentin paksuisia.

Kun vesi on jäätynyt tuo tarjotin sisälle ja anna se hetken aikaa sulaa. Minulla meni narun kohdat osassa kuvioista liian reunaan ja täten ne menivät rikki, joten älä tee reikiä liian reunalle.
Hetken päästä jäätä voi alkaa varovasti rikkoa reunoilta ja painella ne muottien ympäriltä pois. Poista myös pilli ja laita tilalle jotain narua, minulla oli ihan 7 veljestä -lankaa. Langan pituutta saa olla melko reilusti, jotta saat sen sitten helposti roikkumaan puun oksalle.

Minulla nämä olivat vähän turhan pitkään sisällä ennen kuin muistin alkaa jäätä irroittelemaan, joten irroittelin näitä yksitellen ja vein valmiit aina heti suoraan lautaselle ulos odottelemaan ripustamista, etteivät sula kokonaan. No sittenhän ne jäätyivät siihen lautaselle kiinni 😁 Hetki sisällä ja irtosivat taas. Pientä sähläystä siis näiden kanssa.

Ja sitten ripustelemaan pihapensaan oksille! (pimeä oli jo tässä vaiheessa ehtinyt tulla)

Minusta näistä tuli ihania. Ja sopivat hyvin tähän luontoäidin luomaan talven ihmemaahan. Kovin montaahan tästä ei nyt tällä kertaa tullut, kun osa meni säpäleiksi, joten näitä voisi kyllä tehdä vielä lisääkin. Mietin, että näitä olisi voinut värjätäkin, kun kaapista löytyy vihreää elintarvikeväriä, mutta ehkä tämä luonnollisempi versio sopii tällä hetkellä paremmin. Suunnittelinkin jo ensi vuodelle, että laitan tuohon pensaaseen (lumipalloheisi) valot ja sen lisäksi näitä jääkoristeita. Siitä tulisi varmasti superkaunis! Toivottavasti on pakkasta siinä joulun alla niin pääsee toteuttamaan suunnitelman.

Monena vuonna minulle on tullut heti vuoden vaihteen jälkeen kauhea kesän kaipuu, mutta tänä vuonna sitä ei ole tullut. Liekkö syynä on juurikin tuo luonnon kauneus, pakkasta ei ole ollut liikaa ja koska olen ollut pääsääntöisesti etätöissä ei ole tarvinut istahtaa kylmään autoonkaan. Muutenkin nyt on kyllä parempi fiilis kuin vuosikausiin, joten ehkä se johtuu siitäkin 🙂

Mukavia talvipäiviä lukijoille!

t. TIina

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.