Köyhät ritarit

Pitkään on haluttanut tehdä köyhiä ritareita. Tilasin Fiksuruoalta vitamiinitäydennystä ja samalla myös nappasin ostoskoriin kolme pakettia leipää eurolla. Leipä oli jotain makeaa Pågenin leipää, joka maistui mielestäni ihan pullalta, joten sehän on oikein sopivaa tällaiseen.

Ainekset
1 kananmuna
2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
joulun makua halusin mukaan niin laitoin vähän myös kanelia ja kardemummaa, nämä eivät ole pakollisia
noin 10 leipä/ pullaviipaletta
voita paistamiseen

Tarjoile hillon ja kermavaahdon kera

Unohdin yhden leipäviipaleen vähän turhan pitkäksi aikaa maitoon, joten sehän ehti imaista nestettä itseensä vähän turhan paljon. Siksi jouduin tekemään toisenkin annoksen munamaitoa ja se yksi leipä meni kyllä liian mössöksi – olisi ehkä pitänyt paistaa vähän lisää…

Riko munan rakenne rikki

Lisää siihen maito, sokeri, kaneli sekä kardemumma ja sekoita

Pyöräytä leipä-/pullaviipaleet munamaidossa. Laita nokare voita paistinpannulle ja paista leipiä siinä keskilämmöllä niin, että pinta saa jonkin verran väriä.

Halusin näihin joulun makua ja laitoin luumuhilloa, mutta ei! Ei sopinut näihin se! Paljon parempaa oli hillahillon kanssa

Viime kesä oli todella hyvä marjakesä ja emme ole ostaneet (luumuhilloa lukuunottamatta) mitään hilloja koko talvena. Jääkaapissa on vieläkin muutama purkki hillahilloa, mustaviinimarjahilloa ja mustikkahilloa. Toivottavasti myös ensi kesästä tulee yhtä marjarikas 🙂

t. TIina


Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *