Minulla on joskus ollut ongelma, että on saattanut alkaa joulututtaa jo heti tammikuussa tai ehkä vasta huhtikuussa, juhannuksena nyt viimeistään! SIlloin ympäristö ei ole oikein jouluisa, kevätaurinko saattaa päivä päivältä paistaa kauniimmin ja kauniimmin. Lehti puhkeaa puihin ja luonto muuttu vihreäksi. On hellettä ja muilla kanssaihmisillä saattaa joulu vilahtaa vain pikaisessa lausahduksessa juhannusaattona: ”se on puoli vuotta jouluun”.

Mistä apu? Kuinka monia kertoja olenkaan googlannut sanan joulu ja yrittänyt etsiä jotain jouluista sen avulla. Tässä minun lempparini, jos oikein alkaa joulututtaa!
Apua joulutukseen top 5
- Musiikilla saa helposti vaihdettua tunnelmaa niin iloiseksi, energiseksi, rauhalliseksi, surulliseksi ja JOULUISEKSI! Esimerkiksi Spotifystä löytyy jouluisia listoja erilaisiin tarpeisiin – kevyestä joulupopista synkähköön suomalaiseen tuotantoon.
Keskittymismusiikkina minulla soi ympäri vuoden YouTuben classical christmas -musiikit. Niiden avulla työnteko sujuu rauhallisesti ja sujuvasti ja jouluisasti.

2. Joulukaupat. Ihana olisi päästä johonkin kivijalkakauppaan, mutta täällä päin ei oikein tällaisia ympäri vuoden auki olevia joulukauppoja ole. Riipisen riistamyymälässä on jotain joulujuttuja yleensä aina, mutta kesällä vähemmissä määrin. Kysynkin nyt sinulta lukijani! Onko sinulla vinkata jotain ihanaa joulukauppaa, joka on auki ympäri vuoden? Otan vinkit ilomielin vastaan ja jos tänä vuonna pääsee reissulle kesäiseen Suomeen, voisin piipahtaa jossain myymälässä (eli suunnitella kesälomareissuni näiden putiikkien mukaan).
3. Kirjaston vanhat, joulun aikaan tulleet lehdet, lähinnä naisten ja askartelu/käsityölehdet. Monesti joulukirjat viedään joulun jälkeen varastoon, mutta lehtiä löytyy ainakin meidän paikalliskirjastosta muutamalta vuodelta ja siellä on mukana myös joulun aikaan tulleet numerot. Varattua saa myös kirjoja sieltä varastosta. Myös omat vanhat joululehdet on hyvää lukemista vaikka mökkireissulle.
4. Vaikka pyrin vähentää, niin some ja hakusana ”christmas” on välillä kovassa käytössä. Niin instagramissa, YouTubessa ja Pinterestissäkin. Varmaan TikTokissakin olisi, jos sitäkin alustaa käyttäisin. Aivan ihania tunnelmakuvia sekä aattoillan videoita!
4. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä jouluisa leipominen/ruoan laitto. Kuka kieltää tekemästä pipareita tai joulutorttuja muulloin kuin joulun aikaan? Voisitko vaihtaa juhannussimat juhannusglögiin (silloin on muutenkin yleensä niin kylmä, että lämmin juoma olisi oikein paikallaan)? Kun ajoissa aloittaa, voi testailla rauhassa uusia reseptejä joulupöytään!

Muista, että et ole yksin tämän ongelman kanssa. Jos oiken pahat vieroitusoireet iskevät päälle, suosittelen järjestämään pikkujoulut 😊
t. TIina