Muuan vuosi sitten huomasin, että mausteissa on isoja eroja. Tein silloin kanelitestin, jonka tulokset löydät täältä. Tällä kertaa testissä olivat sitten piparkakkumausteet, joita minulta löytyi kolmelta eri valmistajalta ja neljää erilaista tuotetta. Valmistajista mukana olivat Meira, Santa Maria sekä Sonnentor, joka edusti tällä kertaa luomu-sarjaa. Mausteet olivat hyvin erilaisia keskenään. Ehkä saman valmistajan kaksi tuotetta olivat eniten saman makuisia, vaikka toisessa olikin appelsiini-twist. Tämän makutestin voittaja löytyi helposti.

Testin teossa olivat mukana yksi nainen ja kaksi lasta (8 ja 6 vuotiaat). Ja testin aluksi haistelimme mausteista niiden ollessa omissa pusseissaan. Tämän jälkeen valmistimme jouluisia muffineita, jotka on tehty jouluisen maustekakun ohjeella, joka löytyy täältä. Kuivien aineiden sekoittamisen jälkeen, jaoimme ne neljään yhtä suureen osioon, joihin kaikkiin lisättiin vajaa teelusikallinen piparimaustetta. Sitten kermaviili, siirappi + rasva ja jokainen eri mausteella tehty taikina omanlaisiinsa muffinivuokiin. Sitten maistoimme valmiita muffineita.


Meiran piparkakkumausteen tuoksu kuivana oli melko mieto ja hyvin makea. Siinä oli mukana jokin sivuhaju, jota emme tunnistaneet. Osa sanoi, että tuoksu oli mukavan piparinen, yksi kuvasi tuoksua mitäänsanomattomaksi. Meiran mausteella maustettu muffini oli saman makuinen kuin kuivan mausteen tuoksu. Eli muffini oli hyvin makea, mutta piparin maku ei tullut esille juurikaan. Edelleen sama sivumaku seurasi valmiissa tuotteessa.
Santa Marian perus piparkakkumauste oli tuoksultaan tummempi kuin Meira, se tuoksui vahvemmalle. Raati tunnisti tuoksusta piparia, glögiä, kanelia ja inkivääriä. Santa Maria -muffini oli piparinen. Raati löysi siis valmiista tuotteesta oikein hyvän, vahvan piparin maun, mikä vei tämän mausteen lopulta makukilvan voittoon.
Santa Marian appelsiininen piparimauste oli melko saman tuoksuinen kuin perus-piparkakkumauste, mutta maku oli vielä hieman vahvempi. Lisäksi sieltä ehkä erotti aavistuksen appelsiinia. Joku luonnehti Santa Maria appelsiini -mausteella maustetun muffinin tuoksua saunatuoksumaiseksi, mutta tämä oli kuitenkin raadin mielestä vahva kakkonen. Appelsiinimainen maku toi mukavaa, hieman erilaista joulun tuoksua mukanaan.
Sonnentor – luomu piparkakkumauste tuoksui hyvin erille kuin muut. Kun maustepussia haistoi ensimmäisen kerran, tuli mieleen aivan lakritsi, mutta mausteseostetta lukiessa, sen tunnistikin Anikseksi. Haju ja valmiin tuotteen maku olivat hyvin vahvoja ja tästä ei löytynyt perinteistä piparista makua ollenkaan. Tämä piparkakkumauste jäikin lopulta aivan viimeiseksi tässä neljän tuotteen vertailussa.
Mitä piparkakkumauste sisältää?
Piparkakkumausteesta löytyy joulun ihanat maut yhdestä pussista. Sitä voi käyttää yleismausteena monissa jouluisissa leipomuksissa esimerkiksi piparkakkutaikinassa, kuiva-/maustekakuissa, muffineissa, mokkapaloissa ym.
Meira piparkakkumauste
Meiran piparkakkumauste sisältää: pomeranssinkuorta, kanelia, neilikkaa ja inkivääriä.
Santa Maria piparkakkumauste
Santa Marian perus piparkakkumauste sisältää: kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja kardemummaa.
Santa Maria – Appelsiinilla maustettu piparkakkumauste
Sisältää: kaneli, inkivääri, neilikka, luontainen appelsiiniaromi ja kardemumma.
Sonnentor – Luomu piparkakkumauste
Sisältää: kaneli, anis, neilikka, korianteri sekä kardemumma