Huomaa Joulu -korteista apua joulusta nauttimiseen

Olen pitkään haaveillut, että saisin tehdä jotain jouluun liittyvää muillekin asti. Viime vuonna joulun Bucket Listissäni oli ”punaisena lankana” jouluun rauhoittuminen. Valitettavasti myös silloin joulun aika livahti ohi aivan liian nopeasti! Kehittelin tähän ongelmaan siskoni kanssa korttipakan, joka kantaa nimeä Huomaa Joulu.

Huomaa Joulu -korttipakka

Huomaa joulu -kortit

Olen huomannut monia jouluihmisiä, jotka nauttivat laittaa joulua ja fiilistellä sitä, mutta sitten jälkeenpäin tuntuu siltä, että aika meni aivan liian nopeasti ja kohta ollaan taas tammikuussa. Vaikka joulun aikaan olevat vapaat ovat ihanat! Ne saattavat aiheuttaa lisätöitä työpaikalla, lasten koulun joulumyyjäisetkin ovat ihanat! Mutta niihinkin pitäisi ehtiä leipoa ja laittaa. Lahjojen antaminenkin on ihanaa! Mutta sitä ennen pitäisi keksiä, mistä lahjan saaja tulisi onnelliseksi ja etsiä, mistä sen löytää tai ottaa aikaa tehdä sellainen itse. Monenlaista kertyy siis tähän vuoden ihanimpaan, mutta monesti myös kiireisimpään aikaan.

Joulukonvehdit syödään hotkaisten, glögit juodaan niin nopsaan, että kieli palaa – eikä sinne ehdi mitään manteleita ja rusinoita lisäillä. Jouluvalot laitetaan esille, mutta niitä ei huomaa ihastella. Kuusi koristellaan, lahjat paketoidaan, talo siivotaan – totutusti, arkisesti, ilman joulun taikaa ympärillä. Kuulostaako tutulta?

Huomaa joulu -korttipakka auttaa huomaamaan joulun pienet hetket

Joulun korttipakka sisältää 25 korttia ja korteissa on pieniä jouluisia pysähtymishetkiä joulun kiireiden keskelle. Korteista löytyy maistelua, haistelua ja katselua, kuvailuja ja muisteluita. Ai että, olen itse niin innoissani korteista ja otan ne itse ehkä jo ennen joulukuuta käyttöön, kun en malta odotella joulukuuhun asti 😊Ja se on ihan sallittua! Huomaa Joulu -korttipakka onkin kuin kestojoulukalenteri, jossa voit joka päivä nostaa yhden kortin ja tehdä siitä löytyvän pienen tehtävän – ja parasta tosiaan on, että voit aloittaa kalenterin käytön jo lokakuussa halutessasi. Löydät kortit pienestä joulupuodista: Huomaa Joulu -korttipakka.

Korteista voi tulla esimerkiksi seuraavia tehtäviä:

  • Haistele joulun tuoksuja. Mikä tuoksu tuo mieleesi joulun? Pipari, glögi, joulukuusi? Tuoksuuko jokin näistä tuoksuista nyt tai pystytkö kuvittelemaan tuoksun nenääsi? Tuleeko tuoksuista mieleen muistoja aiemmilta jouluilta? Voit kirjata näitä muistoja ylös ja palata mielessäsi ajassa taaksepäin.
  • Sytytä kaunein kynttiläsi ja sammuta muut valot. Katso liekkiä kaikessa rauhassa hetken aikaa. Mitä värejä löydät liekistä? Palaako liekki isosti vai pienesti? Väreileekö liekki ilmavirrassa?
  • Vie tärkeälle ihmiselle joulukortti. Tee kortti itse tai osta kaupasta ajatellen erityisesti kortin saajaa. Kortin saaja voi olla myös vaikka lähikaupan myyjä, bussikuski tai siivooja.
  • Ota jouluista juomaa lasiisi – glögiä, viiniä, kaakaota? Haluatko juoda sen kylmänä vai lämpimänä? Istu mukavasti alas ja maistele juomaa. Mitä makuja siitä erottuu – kirpeitä, makeita, tunnistatko jonkin marjan tai hedelmän? Huomioi miten rauhallinen hetki vaikuttaa mielialaasi.

Ja paljon monia muita ihania pysähtymishetkiä joulun ajalle ❤️

Huomaa joulu -korttipakka lahjaksi

Huomaa Joulu -korttipakka on myös hyvä lahjaidea läheiselle. Hänelle, jolla tuntuu olevan aina monta rautaa tulessa, ehkä ruuhkavuodet painavat päälle tai työkiireet uuvuttavat. Aina on kuitenkin oltava aikaa edes pienelle hengähdyshetkelle, jolloin pysähdytään nauttimaan meneillään olevasta hetkestä. Ja jos ne hetket ovat jouluisia hetkiä, mikäs sen parempaa.
Kortit auttavat häntä, joka murehtii koko ajan tulevaisuudesta – on tärkeä huomata, mikä kaikki on hyvin juuri nyt.
Kortit auttavat häntä, joka vaatii itseltään liikaa ja tuntee joulun olevan enemmänkin työleiri kuin kaunis juhla. Hän oppii iloitsemaan tekemänsä työn hedelmistä, eikä katso kaikkea ajatellen ”tuokin piti tehdä ja kaiken tein ihan yksin!”.
Kortit auttavat ottamaan sen pienen hetken itselle, joka monella, erityisesti perheellisellä saattaa jäädä vähille.

Huomaa Joulu -kortit löydät Pienestä Joulupuodista.

Ihanaa joulun aikaa sinulle – muista nauttia! ❤️

t. Tiina

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×