Oletko koskaan kuullut viiden lahjan säännöstä? Joskus voi nimittäin käydä niin, että joulun alla sitä innostuu ja ostelee joululahjoja vähän jopa liikaa. Eikä se ole välttämättä mitenkään väärin! Mutta jos sinusta tuntuu, että sinä itse tai joku läheisesi ostatte liikaa joululahjoja, voisi tämä viiden lahjan sääntö tulla avuksi. Tästä kirjoituksesta voit myös saada ideoita, jos tuntuu että et keksi sitä ensimmäistäkään joululahjaideaa.
Viiden lahjan säännössä on siis ideana, että ostat vain viisi lahjaa yhdelle kiltille. Ja nämä viisi lahjaa on kategorisoitu seuraavanlaisesti
- Jotain mitä lahjan saaja haluaa
- Jotain mitä hän tarvitsee
- Jotain puettavaa
- Jotain luettavaa
- Jotain, mitä lahjan saaja ei tiennyt haluavansa
Tutkitaanpas asiaa hieman tarkemmin.
Jotain, mitä he haluavat
Lahjatoivelista on hyvänä apuna erityisesti tässä kategoriassa. Mutta varsinkin aikuiset eivät yleensä sellaisia enää kirjoittele. Täytyy siis kuunnella tarkasti toisen puheita, mahdollisesti ihan ympäri vuoden ja napsia sieltä vinkkejä, mitä lahjaksi voisi antaa. Tähän kategoriaan kuuluvat sellaiset tavarat, jotka eivät ole välttämättömiä – ne voivat olla jotain erityisen kaunista, joka piristää arkea. Tai neljäs laukku, koska se nyt vain on I-HA-NA! Tai uusi pelinäppäimistö, koska tuntuu, että se voisi tuoda paremman pelionnen. Tai hieman viher- tai marjajauheita talven piristykseksi. Tai vaikkapa palapeli, jonka parissa voisi muutaman tunnin viettää.
Yksi hyvä idea on myös miettiä, mistä lahjan saaja haaveilee? Voisitko edistää jotenkin haaveiden toteutumista? Haaveileeko hän esimerkiksi viettävänsä joskus vuoden matkailuautossa kierrellen ympäri Eurooppaa? Sen sijaan, että joutuisit ostamaan matkailuauton tai sinne sopivan tiskikoneen, voi se olla vaikka kiva koriste taustapeiliin roikkumaan tai unimaski kauniilla kuviolla, jonka voi ottaa jo nyt käyttöön muistuttamaan unelmasta.
Lahjaideat kategoriaan Jotain mitä he haluavat:
Joutsenleikkuukauta kotimaisesta koivuviilusta piristämään kotia, luoniva.fi
Mehiläisen siitepöly lisäämään elinvoimaa *ruohonjuuri.fi
Ihana topattu olkalaukku *luhta.fi
Silkkinen unimaski muistuttamaan unelmasta *cocopanda.fi
Jotain, mitä he tarvitsevat
Seuraava kategoria on jotain, mitä he oikeasti tarvitsevat! Ne voivat olla ihan arjen perustavaroita: pesuaineita, astioita, silmälasikotelo, työkaluja. Kuuntele lahjan saajaa tarkkaan, erityisesti joulun alla. Kuuletko seuraavanlaisia lausahduksia: ”miksi minulla on vain näitä pieniä ruuvimeisseleitä, joista on vaikea pitää kiinni” ”tätä keittoa voisi kyllä keittää isomman satsin kerralla, mutta ei ole isompaa kattilaa” tai ”taas minun lempi-shampoo on lopussa”. Ehkä ymmärsit idean. Joskus käytännölliset joululahjat voivat tuntua hieman tylsiltä, mutta tärkeintä on, että ne tulevat kuitenkin käyttöön.
Lahjaideat kategoriaan Jotain mitä he tarvitsevat:
Ruuvimeisselisarjassa on meisseleitä moneen tarpeeseen *staypro.fi
Isolla kattilalla keität keittoa isollekin porukalle *kitchentime.fi
Isosta shampoo-pullosta riittää pitkäksi aikaa *cocopanda.fi
Kun on patakinnas, ei tarvitse enää käyttää pyyhettä apuna, kun ottaa uunista tavaraa *vallila.fi
Jotain päälle pantavaa
Ihmiset (kuten myös jotkut eläimet) käyttävät vaatteita suurimman osan ajasta. Erityisesti me, jotka asumme kylmässä pohjolassa. Joten vaatteet ovat aina hyvä lahjaidea! Kunhan vain osaa ostaa sopivan kokoisia vaatteita. Jos budjetti on tiukka, piipahda kirpparilla. Jos osaat, neulo jotain itse – kaulahuiveissa on yleensä vain one size 😉 Ja jos vaatteet tuntuvat hankalalta, voihan se olla myös esiliina kokkailuhommiin tai hiuspinni tai -panta koristamaan lahjansaajan kuontaloa.
Lahjaideat kategoriaan Jotain päälle pantavaa:
Luontohepun luotto t-paita *partioaitta.fi
Setti, jolla saa hiukset minttiin *cocopanda.fi
Pyöräilyhousut on taas in *bjornborg.com
Sukkia tarvitaan aina *blackhorse.fi
Jotain luettavaa
Lukutaito on valitettavasti heikentynyt, joten jotain luettavaa on tärkeä kategoria senkin ansiosta, että lukutaito säilyisi hyvänä. Perinteinen joululahjaidea on jokin kirja ja ihana uusi yöasu (jotain päälle pantavaa -kategoriasta). Sitten lahjansaajan on ihana viettää muutama vapaapäivä köllötellen lämpöisässä sängyssä lukemassa uutta kirjaa.
Mutta mistä tietää ostaa hyvän kirjan? Vuosittain ilmestyy useita uutuuskirjoja, joten sellainen on aina hyvä vaihtoehto. Lue muutama arvostelu ja huomaat, mistä kirjoista muut ihmiset ovat pitäneet ja valitse sen perusteella. Jos pidän kuvaamisesta, valmista jouluksi kuvakirja vuoden aikana otetuista kuvista, kuvateksteineen tietenkin. Toiset pitävät romaaneista, mutta toisiin uppoaa elämänkerrat tai tietokirjat – lähde seikkailemaan kirjakauppaan ja kysy vaikka kaupan ammattilaisilta apua.
Jos rahat ovat vähissä, olenpa kuullut sellaisestakin keinosta, että kirjastosta lainataan kirja, josta uskotaan lahjan saajan pitävän. Lahjan mukana ilmoitetaan palautuspäivä ja voit vaikka tarjoutua itse viemään kirjan silloin takaisin kirjastoon.
Jos lahjan saaja ei kertakaikkiaan vain ole lukutoukka, on äänikirjapalvelun lahjakortti myös hyvä vaihtoehto, esimerkiksi *bookbeat.
Jotain, mitä he eivät tienneet haluavansa
Ja viimeinen kategoria! Jotain, mitä lahjan saaja ei tiennyt haluavansa / tarvitsevansa. Tässä kategoriassa saa vähän hullutella. Jotain hassua, jotain extremeä, jotain mahtavaa! Elämyslahjakortti on tässä kategoriassa hyvä vaihtoehto, varaa benjihyppy tai ilmoita, että lähdette roadtripille Norjan vuonoille tai Tampereen Särkänniemeen. Jos et halua itse suunnitella elämyksiä, elämyslahjat.fi on hyvä vaihtoehto.
Tai onko lahjan saaja kova huulirasvan käyttäjä, anna hänelle avaimenperä, johon saa sujautettua huulirasvan. Anna hänelle katuharja, jonka varren maalaat kauniiksi tai paikallisen yrittäjän tekemä pihakoriste, kynä hauskalla koristeella – ihan mitä vain itse keksit ja mikä näyttää kaupassa kivalta tai juuri sellaiselta, mistä lahjan saaja voisi pitää tai ymmärtää sen hauskuuden.
Toivottavasti näistä vinkeistä oli sinulle apua ja pysyt nyt hallitsemaan lahjojen määrää vain noin viiteen.
Jos ostat jotain tekstissä olevien linkkien kautta, saan minä siitä pienen provision, mutta sinä et maksa mitään ylimääräistä. Nämä linkit erotat *merkistä. Kiitos kun tuet joulujuttuja-sivustoa tällä tavoin <3