Tämä jouluinen piparijuustokakku sopii maidottomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon. 19 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka tuli kakkua ihan täyteen, joten jos pidät korkeista kakuista – valitse pienehkö vuoka.
Maidoton ja gluteeniton piparijuustokakku
Pohja:
130 g gluteenittomia piparkakkuja
vajaa 50 g sulatettua maidotonta margariinia
1. Täyte:
2,5 dl vaahtoutuvaa kauravaniljakastiketta
250 g kasvisrasvalevitettä
noin 20 g piparimurua
(sokeria oman maun mukaan)
3 liivatelehteä
2. Täyte:
2,5 dl vaahtoutuvaa kaurakinuskikastiketta
250 g kasvisrasvalevitettä
3 liivatetta
1/4 dl vettä
Pingota 19 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
Laita 6 liivatetta likoamaan kylmään veteen (saavat liota vähintään 5 minuuttia).
Murskaa pipareita paketissaan jo valmiiksi ja kaada murska sitten pohjalle ja muussaa sitä vielä lisää, niin että siitä rikkoontuu isoimmat keksinpalat. Ota osa keksimurusta syrjään toista täytettä varten. Lisää sulatettu margariini, sekoita hyvin ja painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
Laita pohja jääkaappiin täytteiden tekemisen ajaksi.
Vatkaa kaurakerma vaahdoksi ja lisää siihen sitten kasvisrasvalevite. Jatka vatkaamista sähkövatkaimella, levite jää helposti paakuiksi ja kaurakerma ei ”ylivatkaannu” helposti. Lisää seokseen loput pohjasta jääneet piparinmurut.
Tarkista maku, tästä täytteestä ei tule kovin makea, joten lisää tarvittaessa sokeria oman makusi mukaan.
Laita seos odottamaan.
Vatkaa kinuskikerma vaahdoksi, lisää siihen kasvisrasvalevite ja jatka vatkaamista niin pitkään, että seos on sileää.
Kiehauta noin 1/4 dl vettä. Puristele liivatteista enimmät vedet pois ja sulata ne sitten yksitellen veteen. Jäähdytä seosta hieman ja valuta sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteisiin. Noin puolet kumpaankin. Lisää sitten täytteet piparipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään puoleksi tunniksi.