Tyynyn pesu

Minulla on käytössäni tapa, jolloin jokaisen kuukauden 24. päivä (täällä on siitä enemmän juttua) teen hieman paremman siivouksen tai pesen jonkin nurkan talosta, jota en yleensä pese. Tällä kertaa lapsen oksennustauti aiheutti sen, että tulipahan ainakin tyynyt ja peitot pestyä juuri 24. päivä! Pienimmäisemme onnistui oksentamaan niin veljensä kuin omansakin tyynyt ja oman peittonsa, joten ei muuta kuin pyykkikone laulamaan.

Talvellahan petivaatteet ei oikein kuiva ulkona, mutta tulevat mukavan raikkaiksi kuitenkin.

Tyynyn pesu pesukoneessa

Kuulin jokin aika sitten hyvän vinkin. Koska nykyiset pesukoneet on tehty ympäristöystävällisiksi ne käyttävät mahdollisimman vähän vettä pesuohjelmissaan. Tyynyn kaltaisia isoja ja muhkeita tuotteita pestessä voi käydä niin, että vettä on käytettävissä liian vähän. Tämä taas aiheuttaa sen, että pesuaine ei välttämättä huuhtoudu tyynystä kunnolla pois. Eli ratkaisuna tähän ongelmaan ehdotettiin, että tyyny olisi hyvä kastella ennen pesukoneeseen laittoa. Ja niin minäkin tällä kertaa tein, kastelin tyynyn kauttaaltaan ja nostin sen sitten pesukoneeseen. Tyynyn pesuohjeessa kerrotaan missä asteessa sen voi pestä – suosittelen aina ostamaan sellaisia tyynyjä jotka voidaan pestä vähintään 60 asteessa, jotta kaikki hiki, bakteerit ja ihon rasvat kunnolla peseytyvät pois. Yleensä kotikoneet ovat melko pieniä, joten kerrallaan pesukoneeseen mahtuu 1 tyyny, jotta se pääsee peseytymään kunnolla.

Millä pesuaineella tyynyt pestään?

Valitsin tyynyn pesuun nestemäisen pesuaineen ja tyynyn kaltaisia muhkeita juttuja pestessä noin 1/3 normaalista pesuainemäärästä on sopiva. Olen käyttänyt jo useita vuosia hajusteettomia ja allergiaystävällisiä pesuaineita ja nyt olen mennyt ekologisuudessa vielä astetta pidemmälle! Käytän nimittäin pesuaineitta, jossa pakkauskin on osittain kierrätettyä kartonkia, minkä takia muovin osuutta on voitu vähentää. Se näyttääkin niin ekologiselta, että kyllä taas voi olla tyytyväinen itseensä 😉

Kyseessä on tosiaan Mulieres-pesuaine, joka sopii herkkäihoisille, mutta myös kaikille muille. Tuote ei sisällä parebeeneja, petrokemikaaleja, synteettisiä hajusteita eikä väriaineita. Minä tilasin pesuaineeni Natural Goods Companyn verkkokaupasta*. Tyynyn voi pestä myös jauhemaisella pesuaineella, mutta itsestäni tuntui miellyttävämmältä käyttää nestemäistä, tuntuu että se peseytyy tyynystä paremmin pois.

Tyyny kannattaa kuivata vaaka-tasossa, itse nakkasin pyykinkuivaustelineen päälle sen jälkeen kun olin hieman möyhinyt tyynyä, jos se pesun aikana oli muuttanut muotoaan 🙂

Kuinka usein tyynyt pitää pestä?

Tyynyjen valmistajat suosittelevat pesemään tyynyjä 3-4 kertaa vuodessa. Itse en ihan niin usein pese, mutta pari kertaa vuodessa kuitenkin. Lisäksi tuuletan ja möyhin tyynyjä kovilla pakkasilla ulkona. Vien ne siis aamulla ulos ja tuon illalla sisälle ja möyhin samalla tyynyn taas muhkeaksi.

Kyllä iltaisin on ihanaa, kun saa pujahtaa puhtaaseen petiin väsyneenä päivän töistä.

Kuinka usein sitä peset tyynysi?

Jos ostat jotain sinisellä tekstillä olevien linkkien kautta, saan minä siitä pienen provision, mutta sinä et maksa mitään ylimääräistä. Kiitos kun tuet joulujuttuja-sivustoa tällä tavoin <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *