3 servetin taitteluohjetta joulupöytään

Joulupöytä koristellaan kauniiksi ja viimeisenä silauksena kattaukseen lisätään kauniisti taitellut servetit. Sen lisäksi, että ne kaunistavat pöytääsi, saat ihanan rauhoittumishetken joulutohinan keskellä, kun alat taittelemaan servettejä haluttuihin muotoihin. Laitahan siis joululaulut taustalle soimaan, ota servettipaketti eteesi ja ala taittelemaan. Alla on ohjeet kolmeen erilaiseen servetin taitteluohjeeseen. Jos et osaa valita, mikäänhän ei estä laittamasta samaan kattaukseen erilaisia taitteluversioita. Sinun joulu, sinun joulupöytä, sinun koristelut.
Ohje-kuvissa on käytetty pientä servettiä, mutta ruokapöytään kannattaa valita isompi lautasliina.
Ohjeet on koitettu kertoa sanoin, mutta jokaisen ohjeen alla olevat kuvat kertovat asiat selkeämmin 🙂

Servetin taittelu – Kuusi

  1. Anna servetin olla taiteltuna kaksi kertaa (niinkuin se on, kun otat sen pakkauksesta.
  2. Nosta kulmasta yksi paperi kohti seuraavaa kulmaa, mutta jätä väliä reunaan.
  3. Toista tämä kaikille kulmille niin, että sinulla on lopulta 4 kulmaa taitettuna alimmaisen päälle ja jokaisesta on väliä seuraavaan taitokseen (ks. kuva alla)
  4. Käännä paperi toisin päin, niin että taitokset ovat pöytää vasten.
  5. Ota paperi eteesi niin, että suora reuna on alhaalla ja katso reunan keskikohta.
  6. Taita oikea reuna keskikohdasta vasemmalle ja sitten vasen reuna oikean reunan päälle.
  7. Käännä paperi taas toisin päin, niin että taitokset jäävät pöytää vasten.
  8. Taita sitten jokainen kuusen ”oksa” joko sisäänpäin (kuvassa on tehty näin) tai ulospäin ja käännä myös alareuna.

Servetin taittelu – Kukka

  1. Avaa servetti kokonaan auki.
  2. Taita jokainen kulma keskelle servettiä
  3. Taita uudelleen jokainen kulme keskelle servettiä
  4. Käännä työ ympäri, niin että taitokset ovat nyt pöytää vasten.
  5. Taita taas jokainen kulma keskelle.
  6. Nosta servetin reunojen alta olevia ”terälehtiä” hieman ylöspäin.
  7. Sitten nosta ”terälehtien” välistä alta toiset terälehdet myös hieman ylöspäin, niin että servetin reunat nousevat kukkamaisesti ylöspäin.

Servetin taittelu – tontun tossu

  1. Avaa servetti kokonaan ja käännä siitä pitkittäin molemmat reunat keskelle.
  2. Käännä paperi keskeltä kaksinkerroin
  3. Katso paperista pitkittäissuunnasta keskikohta ja taita molemmat sivut alaspäin
  4. Taita paperin reunat toisen kerran keskelle taitokselle.
  5. Taita paperi kaksinkerroin ja pidä sitä pöydällä niin, että kiinni oleva reuna on sinusta poispäin.
  6. Nosta toinen ”siiveke” poispäin sinusta taitoksen reunasta tossun varreksi.
  7. Käännä toinen ”siiveke” toisen siivekkeen (tossun varren) takaa ja työnnä sen pää taitoksen alle piiloon.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *