Sen lisäksi, että olen tarjoushaukka, olen myös jouluhaukka. Katseeni kiinnittyy aina sinne, missä näkyy tontun punaista lakkia, joulukuusen oksia, joulupallon kimallusta, kynttilän lempeää liekkiä tai suklaakonevehtirasian herkulliset ja kauniit suklaapalat. Eilen saapui paketti Fiksuruoalta ja näistäkin tuli joulu mieleen:

Konvehdit maksoivat nolla euroa ja päiväystä oli joulukuulle asti, niin ostin jemmaan. Kuka arvaa kestääkö paketti sinne asti… Onhan 24.6. vieläpä konvehtipäivä (kirjoitin vuoden jouluisista päivistä tammikuussa). Mutta liekköhän säästyy sinnekään asti.
Mutta asiaan. Suunnitelmissa on, että jos tilanne on tulevana kesänä suotuisa, lähtisimme kiertämään ympäri Suomea miehen sukulaisten tykönä. Siinä kierrellessä olisi ihana piipahdella erilaisissa käsityöpuodeissa ja varsinkin, jos siellä olisi ympäri vuoden jotain jouluisia juttua. Voisin tehdä reittisuunnitelmamme niiden mukaan 🤭 Liian vähän tulee kierreltyä pieniä paikkoja, aina ajaa vain suoraan isoa tietä perille ja pysähdykset ovat tyyliin ABC, koska se on näkyy kauas.

Nyt pyytäisin siis apua sinulta lukija! Lähdemme Kuusamosta etelään, joten tällä kertaa haussa olisi eteläisemmän Suomen kohteet. Käymme mahdollisesti Seinäjoella, Kauhajoella, ehkä Helsingissä ja Haapavedellä. Kaikki on vielä auki, joten kaikki vinkit otetaan vastaan. Vinkkaa siis ihanimmat käsityöpuodit / muuten vain ihanat pysähdyspaikat! Olisin näistä tiedoista todella kiitollinen.
t. Tiina