Jouluisat kirjat

Ah, voiko parempaa olla kuin joulun aikaan sijoittuvat kirjat, joiden avulla pääset uppoutumaan täysin omiin maailmoihisi. Lumisia maisemia, joulukoristeita ja -valoja, ihmisiä valmistelemassa joulua ja tietysti sitä ihanaa joulun taikaa. Parhaimmat kirjat saavat sinut unohtamaan ajan tajun, ehkä tirautat päähenkilön mukana muutaman ilon tai surun kyyneleen, et millään malttaisi lopettaa lukemista ja kun kirja loppuu, jää sinulle hieman tyhjä olo. Mutta kuitenkin hyvä mieli siitä, että olit saanut lukea tuon mahtavan teoksen.

Kerään tähän postaukseen lukemiani joulun aikaan sijoittuvia kirjoja. Pääasiassa ihanaa romanttista hömppää, jota sisimpäni jostain syystä aina välillä janoaa, mutta myös muita. Lista täydentyy sitä mukaa, kun saan kirjoja luettua ja jos sinulla on vinkata joku kirja, otan vinkkejä ilomielin vastaan! Samalla tämä on muistutus itselleni siitä, mitä kirjoja olen jo lukenut 😊
Kirjan nimen kohdalla olevaa linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan pidemmän arvostelun kyseessä olevasta kirjasta.

PS. Muista myös ihanat jouluisat kirjanmerkit, jotka sujautat kirjan väliin kun on aika pitää taukoa lukemisessa!

Lukemani jouluisat kirjat

  • Jenny Bayliss – Talvipuutarha
    Perinteinen jouluinen romanttinen kirja, jossa seikkailee Nora ja hänen ystävänsä. Joulun lisäksi kirjassa on mukana myös häävalmisteluja. Juonessa on hieman väärinkäsityksiä, salaisia kohtaamisia ja monenlaisia juonenkäänteitä.
  • Joanna Bolouri – Lahjoista parhain
    Lontooseen sijoittuvassa romanttisessa kirjassa seurataan miestä, joka työskentelee yhden joulunalusajan ostarin joulupukkina. Vaikka heti alussa tietää, mitä kirjassa tulee tapahtumaan, lopullinen ratkaisu pimitetään aivan kirjan loppupuolelle saakka.
  • Natalie Cox – Ota minut syliin
    Koirien ystävän romanttinen joulukirja ❤️Ota minut syliin on juuri sellainen kirja, johon tekee mieli tarttua villasukat jalassa ja kuuma kaakao kädessä silitellen samalla koiraa. Tarina alkaa klassisella romantiikkareseptillä: päähenkilö Charlien sydän on särkynyt ja lisäksi hän vielä joutuu kodittomaksi, kun kaasuvuoto tekee hänen asunnostaan asuinkelvottoman.
  • Katie Fforde – Joulusukka ja muita kertomuksia
    Kirjassa on mukana kuusi joulun aikaan sijoittuvaa tekstiä. Ihania, romanttisia tarinoita, joiden avulla oikea maailma unohtuu hetkeksi.
  • Kristin Emilsson – Joulu Julian tyyliin
    Kirja kertoo Juliasta, joka vihaa joulua ja päättääkin lähteä viettämään sitä yksin Visbyyn, jossa hänen tuttavansa tarvitsee kissavahtia, kun he ovat lähdössä reissuun. Mutta hetkonen, ovella ollessaan siellä on toinenkin tyyppi, joka on tulossa kissavahdiksi!? Mitähän tästä seuraa 🤭
  • Milly Johnson – Kirsikoita ja joulun taikaa
    Ei ihan niin ennalta-arvattava ja nimensä mukaisesti kirjassa oli ihan oikeasti mukana hippunen taikaa. Ei paljon, mutta sitä oli juuri sopivasti ripoteltu tarinan ylle. Kirjassa kunnon lumimyräkkä on yllättänyt kuusi henkilöä ja heidän matkantekonsa tyssää. Onneksi he löytävät pienen suloisen majatalon, joka on kuitenkin kiinni. Eräällä henkilöllä on ollut melko hankala nuoruusaika ja hän osaa tiirikoida oven auki, kätevää!
  • Jenni Multisilta – Umpihangessa alttarille
    Suomalaisen kirjailijan joulukirja oli täynnä vauhdikkaita juonenkäänteitä. Tarina vie lukijan keskelle lumisia Lapin maisemia ja sijoittuu vahvasti joulun aikaan. Romanttisessa komediassa on mukana hieman sotkuisia valheita, jouluhäitä ja -vauvoja sekä ihastumisia.
  • Heidi Swan – Joulupuun taikaa
    Kirjan päähenkilö on Liza, joka on perinyt joulukuusifarmin ja tarina alkaa siitä, kun hän lopulta suostuu menemään katsomaan omistamaansa yritystä. Ihana romanttinen komedia sijoittuu joulunalusaikaan ja sisältää joulumarkkinoita, joulukuusia, lunta ja tietenkin rakkautta ❤️

Kirjaterkuin Tiina

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×