Joulukirja-arvostelu: Joulupuun taikaa

Tämä oli pitkästä aikaa sellainen kirja, että luin sen käytännössä yhdellä istumalla – ja vieläpä keskellä yötä! Ei tullut uni ja 413 sivua tuli luettua muutamassa tunnissa. Ihana ihara romanttinen tarina, jossa heti alussa voi arvata mitä tuleekaan käymään, mutta sehän näissä kirjoissa taitaa olla ideanakin…

Joulukirja-arvostelu: Joulupuun taikaa – Heidi Swain

Kirjan päähenkilönä on Liza, jonka äidin kuoltua hänen isänsä osti joulukuusifarmin toiselta paikkakunnalta ja Lizakin joutui muuttamaan mukana. Siellä häntä kiusattiin ja heti kun ikää oli tarpeeksi, Liza muutti pois. Nyt kuitenkin hänen isänsäkin on menehtynyt ja Liza on perinyt 60 % yrityksestä. Liza ei haluaisi olla missään tekemisissä kuusifarmin kanssa, mutta firman toinen osakas saa hänet lopulta kuitenkin ylipuhuttua tulemaan farmille, koska hän aikoo jäädä eläkkeelle. Toisen osakkaan poika tulisi jatkamaan hänen työtään, mutta kyllähän firman pään täytyy tulla varmistamaan, että yritys siirtyy hyvälle uudelle omistajalle. Lopulta käy niin, että tämä tuleva uusi osakas on vallan kuuma tapaus ja Liza ja hän asuvat samassa talossa muutaman viikon.
Aluksi Liza on varma, että aikoo myydä oman osuutensa kokonaan pois, mutta kuinka käykään ennen kuin joulu saapuu?

Yhteenveto

Kirja on juuri niin ennalta arvattava ja siirappinen kuin sen täytyy ollakin. Mukana on tietenkin muitakin naisia, hyväntekeväisyyttä ja täydellisellä miehellä maailman söpöin ja ihanin koira. Pieni kylä, yhteisöllisyyttä ja ripaus joulun taikaa. Olen varsin herkkä ja kirjat ovat pienestä pitäen saaneet minut valtaansa, niinpä pariin otteeseen keskellä yötä lukiessani, kirja sai minut kyyneliin ja välillä vatsassa tuntui perhosia. Voin ehdotomasti suositella kirjaa siis kaikille siirapista pitäville 🙂

Tsekkaa myös muut jouluiset kirja-arvostelut!

Kirjaterkuin Tiina

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×