Parhaat eroottiset joulukalenterit pariskunnille – k18! (2025)

Tässä tekstissä mukana kalentereita, jotka sopivat täysi-ikäisille.

On kiirettä vilinää, vilskettä hyörinää – unohtuuko parisuhdeaika joulun alla? Ei kannattaisi! Loma-ajat ovat parisuhteen kulmakiviä, kun vapaille suunnitellaan kaikennäköistä, mutta kaikki ei menekään välttämättä suunnitelmien mukaisesti. Tulee riitoja ja seksi on ihan viimeinen asia, joka tulee mieleen kireässä ilmapiirissä. Seksin puute taas voi saada jotkut tyypit entistä kiukkuisemmiksi. Siinä sitä sitten on mukava viettää aikaa läheisten kanssa, kun oman puolison kanssa ei halua istua edes saman pöydän ääressä. Toivottavasti sinulle ei käy näin, mutta jos tämä on mahdollisuus, kannattaa tutustua eroottisten joulukalentereiden maailmaan. Siinä ei paljon pilalle menneet suunnitelmat pääse tulehduttamaan välejä, kun pariskunta hyrisee tyydyttyneinä koko joulukuun ajan!

Eroottinen joulukalenteri sopii tietysti myös muuten vain piristämään seksielämää. Jos tuntuu, että seksi on aina samanlaista tai sitä ei oikein jaksaisi harrastaa ylipäänsä, voi kalenterin avulla saada yhteiseen aikaan taas alkuaikojen huumaa. Kalenterin avulla tutustut myös erilaisiin mahdollisuuksiin. Sen parissa voit löytää itsestäsi ja kumppanistasi aivan uusia puolia.
Jos ostat jotain tekstissä olevien linkkien kautta, saan minä siitä pienen provision, mutta sinä et maksa mitään ylimääräistä. Nämä linkit erotat *merkistä. Kiitos kun tuet joulujuttuja-sivustoa tällä tavoin <3

Aikuisten eroottiset tavarakalenterit

*Sinful Original Joulukalenteri 2025

Sinfulilta tulee tänä vuonna kolme erilaista kalenteria, joista loput kaksi löydät hieman alempaa. Sinful Original Joulukalenteri soveltuu erityisesti aloittelijoille, jotka vasta tutustuvat seksilelujen jännittävään maailmaan. Kalenterin avulla pääsette kumppanisi kanssa pohtimaan yhdessä, mikä on teidän juttu, mistä pidätte. Tämä kalenteri on perinen joulukalenteri, jossa on mukana 24 luukullista erilaisia leluja, tarvikkeita tai pelejä laidasta laitaan. Kalenterin QR-koodin takaa voitte tarkistaa, miten erilaisia välineitä voi käyttää, jos ne ovat aivan uusia. Jokaisen tarvikkeen mukana tulee myös oma ohjeensa sekä tarvittaessa myös paristot / laturit, jolloin kaikki on valmista kuumia hetkiänne varten heti kun ne avataan luukusta.
Kalenteri on saanut hyvät arvostelut ja vaikka se on suunnattu erityisesti aloittelijoille, voivat toki konkaritkin hyötyä siitä 😊
Tuotteiden arvo on 400 €

*Sinful Premium Joulukalenteri 2025

Toinen Sinfulin kalenteri on suunniteltu pariskunnilla, joilla on jo ennestään kokemusta seksilelujen kanssa leikkimisestä. Sivuilla kerrotaan kalenterin olevan ylellinen ja mukana on laaja setti monenlaista – kalenterista voi tulla tehokas vibraattori, pelikortit, anustappi, käsiraudat ja paljon muuta. Myös näiden tuotteiden mukana tulee tietysti kaikki tarvittava eli paristot ja laturit sekä ohjeet, jos jokin on vielä epäselvää. QR-koodin takaa löydät vinkkejä ja neuvoja seksielämänne rikastuttamiseen kalenterin lelujen avulla. Eli vaikka kalenteri on suunnattu ensisijaisesti jo kokemusta omaaville, ohjeiden avulla myös aloittelijat voivat oikein hyvin valita myös tämän kalenerin, jos vaikka väri miellyttää enemmän 😊Tämän kalenterin tuotteet ovat sinisävyisiä!
Tuotteiden arvo 610 €.

*Sinful Dark – Joulukalenteri 2025

Nimikin sen jo kertoo! Sinful Dark -joulukalenteri on syntisen musta väritykseltään, kultaisin yksityiskohdin. Dark-kalenterin nimi viittaa värityksensä lisäksi myös siihen, että Sinfulin sivuilla kerrotaan tämän olevan kaikkien aikojen rohkein ja se soveltuu pareille, joille vanilja ei enää riitä. Kalenterin välineet sopivat BDSM:n maailmaan tutustumiseen: dominanssiin, alistumiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Mukana on tuotteita teemoittain: aisti-, piiskaus-, sidonta- ja valtaleikkeihin.
Tämä kalenteri on hieman erilainen kuin aiemmat kaksi Sinfulin kalenteria – tässä on vain 4 luukkua, eli kuuluu enemmänkin kategoriaan adventtikalenteri. Jokaisen luukun takaa paljastuu kuitenkin kokoelma aikuisten leluja/muita tuotteita, joten kalenteri sijoittuu hintansa perusteella keskimmäiseksi 😊
Oletko sinä ja puolisosi riittävän rohkeita tälle kalenterille?
Tuotteiden arvo on 560 €

*Kaalimato – Joulukalenteri 2025

Kaalimato lienee monelle tuttu seksivälinekauppa ja toki heiltäkin on ilmestynyt joulukalenteri vuodelle 2025. Tuotteet ovat vaihtuneet viime vuoden kalenterista, mutta ne ovat toki saman tyylisiä ja yhtä laadukkaita kuin aiempien vuosien kalentereissa.
Kaalimadon kalenterissa on suomalaiseen tapaan 24 luukkua ja jokaisen luukun takaa paljastuu jotain jännittävää – kyseessä voi olla esimerkiksi tehokkaasti värisevä pariskuntavibraattori, penisrengas, klitorisstimulaattori ja masturbaattori tai välineitä sitomisleikkeihin, seksipeli tai liukastetta. Tietenkin seksijoulukalenterin mukana tulevat myös ohjeet välineiden käyttöön, jos kaikki ei ole vielä aivan selvää. Tuotteiden avulla pääsee tutustumaan seksileikkien maailmaan tai tuomaan niihin vaihtelua, jos kokemusta jo löytyy.
Kaalimadon eroottisessa kalenterissa on tuotteita niin miehille kuin naisille ja monenlaisia mieltymyksiä sisällä pitäen. Se on ollut asiakkaiden suosikki 💞

Tuotteiden arvo on yli 500 €

*Hot Lips Pleasure Box – Aikuisten Joulukalenteri

Tämän vuoden Hot Lips -aikuisten joulukalenteri on väritykseltään syvän viininpunainen, mikä sopii seksijoulukalenterille täydellisesti. Kalenteri avataan kuin kirja ja sisältä paljastuu eri kokoisia laatikoita, joista löytyy monenlaista piristystä tuovaa yllätystä talven seksiseikkailuille. Tässä kalenterissa on mukana mm. vibraattoreita, anustappeja, nänninipistimiä, liukuvoidetta, bondage-köysiä ja sensuelleja asusteita. Sen avulla pääsetkin tutustumaan monenlaisiin erilaisiin seksikokeiluihin, vaikka sinulla ei olisi aiepaa kokemusta. Monet pariskunnat ovat kertoneet saaneensa eroottisten kalentereiden avulla uutta kipinää suhteeseen ja ehkä myös uusia lemppari-seksileikkejä! Erityisesti pariskuntia ajatellen kalenterista löytää esimerkiksi Parivibraattorin, joka on suunniteltu käytettäväksi yhdynnän aikana ja joka lisää molempien nautintoa.

*Womanizer Luksus Seksijoulukalenteri 2025 – Womanizer & We-Vibe Premium Edition

Moni on kuullut womanizerista ja tässä huikeassa Luxus-kalenerissa on mukana mm. *womanizer next -klitoriskiihotin. Vaikka kalenteri voi kuulostaa melko arvokkaalta reilun 300 euron hinnallaan, jo pelkästään tuon yhden kiihottimen arvo on yli 200 €, joten hinta alkaakin kuulostaa aivan kohtuulliselta. Vaikka joulukalenteri on saanut nimensä tuon tunnetun brändin mukaan, joka on tullut tutuksi erityisesti naisen kiihottamisessa on siinä kuitenkin mukana myös miehen nautintoon tarkoitettuja välineitä. Esimerkkinä mainitaan Arcwave Pow Dual Entry Stroker Masturbaattori.
Niinkuin tuli jo todettua, tässä kalenterissa on aivan huikea hinta-laatu-suhde, jonka ansiosta se on myyty joka vuosi hyvin nopeasti loppuun. Jos siis haluat omasi, kannattaa pitää jo kiirettä! Varastossa ei näytä olevan kovin montaa kalenteria enää jäljellä!
Womanizer-seksijoulukalenteri on kaunis, mustalla pohjalla on kultaisia kuvioita ja kalenteriluukut ovat eri kokoisia pahvilaatikoita. Aiemmin mainittujen huippulaatuisten tuotteiden lisäksi kalenterista löytää mm. erilaisia vibraattoreita, bondage-tarvikkeita ja anaalileluja. Koska tuotteita on niin miehille kuin naisillekin, suosittelen sitä heteropariskunnille.
Ostamalla womanizer luksus -kalenterin, säästät yli 60 % tuotteiden normaalista hinnasta.

*Womanizer – Lovehoney x Womanizer x We-Vibe Couple’s Advent Calender

Toinen Womanizer-kalenteri on tarkoitettu erityisesti pariskunnille, nimensä perusteellakin, vaikkakin myös muut kalenterit sisältävät tuotteita pariskunnan kummallekin osapuolelle. Tämän eroottisen joulukalenterin erikoisuutena on se, että luukuista löytyy ikonisia Womanizer- ja We-Vibe-tuotteita, joita voi ohjata appilla sekä Lovehoneyn suosikkeja. Mutta toki mukana on näiden lisäksi monenlaisia leluja, asusteita, tarvikkeita sitomisleikkeihin ja pelejä – kaikenkaikkiaan 25 luukullista. Mukaan tietysti myös tuotteiden laturit sekä ohjeet niiden käyttöön.
Monenlaisia tuotteita parin yhteisiin nautinnon hetkiin ❤️

*Womanizer Seksijoulukalenteri 2025 – Enjoy Pleasure Deluxe 24 Yllätystä

Kolmas Womanizer-kalenteri sisältää yhtä laadukkaita tuotteita kuin sen muut versio, mutta pienemmässä koossa. Eroottisessa joulukalenterissa on mukana mm. Womanizer mini sekä muita leluja, joilla voit kiihottaa partneriasi. Mukana on monipuolisia leluja klitoriksen, G-pisteen ja anaalin stimulaatioon, lisäksi bondage-tarvikkeita ja yhteisiä pelejä. Tarkemmin sanottuna: 7 lelua, 2 vibraattoria, 2 anaalilelua, 2 peliä, 3 kosmetiikkatuotetta ja 4 soft bondage -välinettä. Alla olevan linkin takaa löydät kuvia, joista voit käydä kurkkimassa seksikalenterista löytyviä tuotteita.
Myös tämä kalenteri myydään yleensä nopeasti loppuun, joten pidä kiirettä, jos haluat omasi!

Aikuisten romanttiset kuvakalenterit

*Coolstuff – Romanttinen kalenteri pariskunnille

Tämä kalenteri on siis tekstikalenteri. Jokaiselle joulualusajan päivälle on luukku, jossa on kolme eri tekstiä. Kalenteriluukut voi avata vuorotellen ja se kenen vuoro on avata, saa valita teksteistä mieleisensä. Mukana on hieman rohkeampia tekemisehdotuksia sekä ihan vain mukavaa romanttista tekemistä yhdessä. Esimerkiksi yhtenä päivänä voi olla valittavana ”anna kumppanillesi hieronta, laita joulumusiikkia soimaan ja kynttilöitä palamaan – kumppanisi tekee saman myös sinulle” tai ”suudelkaa sotkuisesti mutta makeasti suu täynnä suklaata tai jotain muuta makeaa” tai ”harrastakaa seksiä, jossa kumpikin antaa toiselle suuseksiä jossain ihan uudessa asennossa”. Tekstit on kirjoitettu englanniksi, mutta ovat lyhyitä, joten ne on helppo tarvittaessa kääntää esimerkiksi googlen kääntäjän avulla.
Tässä kalenterissa on mukavaa juuri se, että jokainen pari saa valita itselleen sopivan tason, mitä yhteistä tekee.
Kalenteri on pieni lehdykkä ja siinä on mukavan talvinen kuva.

*All I Want for X-MAS, eroottinen joulukalenteri

Tämä romanttinen joulukalenteri sisältää myös tehtäviä, jotka on kirjoitettu pienille lappusille. Eli 24 luukullista yhteistä kuumaa tekemistä, joista osassa opitaan kertomaan omista mieltymyksistä ja kuuntelemaan myös toisen toiveita. Ja osa on ihan oikeita tehtäviä esimerkiksi: sido kumppanisi ranteet ja kiusoittele häntä höyhenellä tai öljyyn kastetulla sormenpäällä. Tämä kalenteri varmasti syventää teidän yhteyttänne ❤️
Kalenterin tehtävät on kerrotty 10 eri kielellä, esimerkiksi englanniksi, mutta ei suomeksi.

*Toy Joy – Naughty December Calendar Joulukalenteri

Tämä kalenteri on siitä erilainen kuin kaikki muut, koska siinä on 31 luukkua! Eli ihan jokaiselle joulukuun päivälle. Luukuista löytyy erilaisia tehtäviä, joita pariskunnat voivat yhdessä suorittaa. Tällaisia tehtäviä voivat olla mm. hieronta, elokuvan katselu, romanttiset eleet/seksiviestien lähettely tai tuhmien kuvien ottaminen, unohtamatta tietenkään uusien/erilaisten seksiasentojen tai -paikkojen testailua. Kivoja tehtäviä siis, jotka virittävät kuumaan tunnelmaan talven keskellä. Jos lelukalenterit eivät ole teidän juttunne, tämän eroottisen joulukalenterin avulla saatte kuitenkin hieman virkistettyä yhteistä kemiaanne.
Kalenteri on englanniksi.

Eroottisin jouluterkuin Tiina

Jos ostat jotain tekstissä olevien linkkien kautta, saan minä siitä pienen provision, mutta sinä et maksa mitään ylimääräistä. Nämä linkit erotat *merkistä. Kiitos kun tuet joulujuttuja-sivustoa tällä tavoin <3

1 ajatus aiheesta “Parhaat eroottiset joulukalenterit pariskunnille – k18! (2025)”

  1. Paluuviite: Joulukalenterit 2024 – Joulujuttuja.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×