Viisi parasta säästövinkkiä arkeen

Minulle kävi taas niin, että joulun alla rahat olivat melko vähissä. Oli keittiöremonttia ja vakuutusmaksuja. Oli etätyötä ja lapsetkin kotona, mikä tietenkin vaikutti ruokalaskumme suuruuteen, kun kaikki söivät aina kotona. Voin myös sanoa, että raha; säästäminen, sijoittaminen, rahankäytön yleinen seuraaminen ja budjetointi ovat minun harrastuksiani.

Päätinkin nyt heti alkuvuodesta alkaa pitää silmällä seuraavaa joulunaikaa, jotta minun ei tarvitsisi kituutella loppuvuonnakaan. Silloin tulee kuitenkin ylimääräisiä kustannuksia niin lahjojen ja ruoankin suhteen ja pitäähän sitä joka joulu jotain kivaa uutta saada itsellekin.

Laske menot

Lahjojen saajia on yleensä 8. Siskojeni lapsille (5 kpl) lahjabudjetti on yleensä noin 20 euroa, mikä tekee yhteensä jo 100 €. Omille lapsilleni ostan pari-kolme lahjaa ja osa saattaa olla vähän arvokkaampia, niin heille budjetoin 50, eli kaksi lasta tekee toisen 100 €. Arvomme myös vuosittain yhden aikuisen, jolle ostamme lahjan niin että jokainen saa jotain, siihen budjetoin 50 €. Eli näistähän kertyy jo 250 € ylimääräinen siivu joulunalusajalle + sitten kaikki muu, niin laitetaan tasasumma 300 € tällaiseksi joulu-varaksi.

Aikatauluta

Ajatellaan, että aktivoituisin lahjojen ostamisessa syyskuussa, mikä tekee 9 kuukautta. 300 € / 9 kuukaudella tekee noin 35 € / kk säästöä. NIinkuin kaikissa projekteissa myös tässä asian pilkkominen osiin kannattaa. 300 € kuulostaa isolta summalta, mutta 35 € kuukaudessa ei enää niinkään paha!
Koska normaalisti olen budjetoinut kuukausittaiset rahani tarkasti niin, että elämiseen (lainanlyhennys, vakuutukset, sähkö, netti, puhelin, bensa ja ruoka) menee tietty summa, sijoituksiin menee osa, säästöön osa ja koulutuskassaan osa.

Nyt pitää siis miettiä vielä vähän tarkemmin säästöjä, joten tässä top 5 säästövinkkiäni päivittäiseen elämään. Itse noudatan näitä melkoisen hyvin ja rahaa jää mukavasti myös sukan varteen niin pahojen päivien varalle kuin tulevaisuuden suunnitelmillekin. Nyt alan laittamaan osan erityiselle säästötilille joulua varten! Näin voin sitten huoletta törsäillä joulun alla, eikä siitä tarvitse potea huonoa omaa tuntoa.

Haaveilen voivani asua joskus osan vuodesta Espanjan auringon alla

Top 5 säätövinkit

  1. Älä mene nälkäisenä kauppaan!
  2. Tee viikon ruokalista etukäteen ja käy kaupassa vain kerran viikossa. Tässä on sekin hyvä puoli, että tavaraa ei pääse kertymään kaappien pohjalle ja vanhentumaan. Kunhan et silloin kauppapäivänä osta mitään turhaa, eli lue uudelleen kohta numero yksi, niin heräteostokset jäävät minimiin 😉
  3. Mieti jokaisen tavaran kohdalla tarvitsetko sitä oikeasti tai voisitko ostaa sen käytettynä jostain kirpparilta tai huutokaupasta. Myös vuokraus tai ystävältä tai tutulta lainaaminen voi olla varteenotettava vaihtoehto. Itse ainakin tällaisena vähän minimalistisena luonteena lainaan mielelläni tavaroita, jos en tarvitse niitä kuin ehkä muutaman kerran. Näin minun ei tarvitse kerryttää tavaroita omaan kotiini! Vastapalkaksi voin tarjota jotain omaa tavaraani tai apua jossain muussa asiassa, esimerkiksi tietokoneiden kanssa tai vaikka muuttoapuna.
  4. Kävele tai pyöräile mahdollisimman paljon. Tästä on tietenkin hyötyä niin kukkaron kuin oman kehosikin kannalta, joten tämä on ehdottomasti sellainen win-win -mahdollisuus! Ja jos se salilla tai ryhmäliikuntatunnilla käyminen ei oikeasti tunnu sinun jutulta, niin kyllä sinä voit ylläpitää lihaskuntoasi myös ihan kotitreenillä. Elämme täällä vain lyhyen aikaa, joten miksi kiusata itseään jollain sellaisella, mistä ei oikeasti pidä? Pikku hiljaa olen tajunnut tämän itsekin – käyn salilla silloin kun se tuntuu hyvältä (minulla on kausikortti kaupungin uimahallille, jossa on myös kuntosali, käyn lasten kanssa viikottain uimassa ja salilla jos siltä tuntuu lisäksi 🙂 ) ja jos se ei tunnu hyvältä treen kotitreenin vaikka YouTube-videon avulla. Lihaskunnosta on tärkeää pitää huolta, mutta tee se sinulle sopivalla tavalla!
  5. Jos tykkäät shoppailla, vaihda shoppailun kohdetta vaikka osakkeisiin tai rahastoihin! Näin et osta mitään ”turhaa” tavaraa / vaatetta vaan ostat jotain mikä mahdollisesti hyödyttää sinua jälkeen päin. Itse sijoitan niin Nordean kuin Nordnetinkin kautta. Toki sijoitustoiminnassa pitää aina muistaa, että ”Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.” Toki aiheesta kannattaa hieman opiskella ennen kuin alkaa rahojaan mihinkään syytää tai tehdä niin kuin minä tein 18 vuotiaana – pankin täti suositteli että pieni summa menisi kuukausittain rahastoon, minä vastasin että joo ja unohdin asian. Siellä se rahasumma mukavasti vuosien saatossa kertyi itsestään. Rahastoissa on se hyvä puoli, että siinä ei ole vain yksi yritys johon sijoitetaan vaan useampia, joten riski on pienempi. Eikä rahastoihin sijoittamiseen tarvita suuria pääomia päästäkseen alkuun. Esimerkiksi Nordnetillä on rahastoja joihin voi sijoittaa 15 euroa kuukaudessa, eikä joka kuukausi tarvitse tehdä sijoitusta, jos tulee tiukka tilanne. Jos haluat avata maksuttoman asiakkuuden Nordnettiin voit tehdä sen *tämän linkin kautta ja minä saan siitä pienen summan itselleni, tästä olisin hyvin kiitollinen!
    Sijoittaa voit toki myös minkä tahansa pankin kautta. Itse olen kokenut että Nordnet on hyvä ja helppo käyttää. Siellä on paljon valinnan varaa ja tarjolla on myös keskustelupaikka Shareville, jossa pääset näkemään mitä osakkeita/rahastoja muut omistavat (ei summia kuitenkaan ja nimimerkin takaa) ja kyselemään aiheesta, jos se sinua enemmänkin kiinnostaa. ’
    Nordnetissä löytyy myös mainio korkoa korolle -laskuri, jolla on kiva leikkiä, kun laskeskelee kuinka paljon voisi laittaa sijoituksiin. Tämän laskurin ansiosta nostin lapsilleni kuukausittain sijoitettavan summan määrää 15 eurosta 20 euroon, noinkin pieni kuukausittainen euromäärämuutos toi nimittäin ihan hyvän eron lopputulokseen, kun sijoitusaika on vähintään 14 ja 16 vuotta.

Viikon ruokalista

Loppuun vielä meidän lasten kanssa ideoima viikon ruokalista, kaapista löytyivät valmiina yksi jauheliha, spagetti ja makarooni sekä perunat ja pakasteseiti. Ja hedelmiä/vihanneksia ei tarvinut ostaa niin tämän viikon ruokalistan ostoksiin kului 30 euroa.

maanantai spagetti ja jauhelihakastike
tiistai makarooni-tonnikala-hemapa (herne-maissi-paprika) mössö
keskiviikko perunamuusi ja kalapuikot
torstai ja perjantai isompi satsi jauhelihakiusausta
lauantai kanankoivet riisipedillä
sunnuntai kalakeitto

*juttu sisältää maksettua mainontaa, maksettu linkki merkattu tähdellä

-TIina-

2 ajatusta aiheesta “Viisi parasta säästövinkkiä arkeen”

  1. Kerran viikossa ”kaappien, pakastimen pohjalta” lounas on kyllä kiva säästövinkki ja täten pakastimestakin/kaappien pohjalta tulee syötyä jämiä eivätkä ne jää sinne.

Vastaa käyttäjälle Tiina Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *